007-matkakertomus: Kitzbühel (ITÄVALTA) 2024

Herättyämme Saksassa Wasserburg am Innissä söimme mainion aamiaisen Hotel Gasthof Paulanerstubenissa ja jatkoimme matkaa kohti Itävaltaa, päivän päätepisteenä Kitzbühel.

Matkalla ajoimme läpi Saksan puolella olevan Rosenheimin kaupungin, pysähdyimme Itävallan puolelle päästyämme Kufsteinissa ja kävimme Kufsteinin linnoituksessa (Festung Kufstein).

”Bond ruuvasi kaksi perhosruuvia irti ja taivutti kuomun istuinten taakse. Hän näki samalla Autobahnin liikenteen molempiin suuntiin. Sitä olikin runsaasti. Isolla Shellin huoltoasemalla, jonka he olivat juuri sivuuttaneet, hänen silmänsä olivat osuneet kirkkaanpunaiseen Maseratiin, jota paraikaa tankattiin. Se oli sujunut vauhdilla. Ja autossa oli istunut tyypillinen urheiluasuinen pariskunta, mies ja nainen vierekkäin etuistuimella, kummallakin valkoiset tuulitakit yllään ja kangaskypärät leuan alitse napitettuina. Isot tummanvihreät suojuslasit peittivät melkein kokonaan heidän kasvonsa. He olivat liian kaukana, jotta Bond olisi voinut nähdä olivatko he kyllin edustavan näköisiä niin hienoon autoon, mutta ainakaan naisen siluetti ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Bond palasi autoon Tracyn vierelle ja he lähtivät jatkamaan ajoa luonnonkauniissa maisemassa.
He eivät puhelleet paljoa. Tracy piti vauhdin noin kahdeksassakymmenessä ja tuuli humisi äänekkäästi auton vaiheilla. Se oli avomallien varjopuoli. Bond vilkaisi kelloaan: 11.45. He ehtisivät Kufsteiniin suunnilleen yhdeksi. Siellä oli loistava Gasthaus, joka sijaitsi vanhalle linnalle kiertelevän tien varressa. Se oli vielä pieni keidas, joka tulvi sydäntähivelevää sitramusiikkia ja tyrolilaisten jodlaajien lempeitä sävelmiä. Saksalaiset turistit pysähtyivät tavallisesti siellä tullessaan päivän kierrokselta huokeassa Itävallassa. Paikka sijaitsi aivan lähellä Saksan rajaa ja siellä nämä söivät viimeiset jättiläisannoksensa itävaltalaista ruokaa ja viiniä. Bond vei huulensa aivan Tracyn korvaan kiinni ja kertoi hänellekin näistä ja muista Kufsteiniin liittyvistä erikoisuuksista – siellähän oli myös mielikuvituksellisin sotamuistomerkki (1914-1918- sodan) mikä milloinkaan oli keksitty. Täsmälleen puolen päivän aikaan, joka päivä, linnan ikkunat avattiin ja sisällä olevilla suurilla uruilla soitettiin urkupreludi. Urkujen ääni kantautui kilometrien päähän suurten vuorijonojen välisessä laaksossa, joiden porttina Kufstein oli. – Mutta me emme ehdi kuulla urkuja. Kello on juuri kaksitoista.

Olkoon, Tracy sanoi. – Minulle riittävät sitrat samalla kun sinä kurlaat oluella ja snapseilla. – Hän kääntyi Kufsteiniin vievälle alikäytävälle. He olivat hetkessä ajaneet Rosenheimin läpi ja suuret valkoiset vuorenhuiput näkyivät välittömästi edessä.”

“Liikenne oli nyt huomattavasti vähäisempää. Oli sellaisiakin jaksoja, jolloin heidän autonsa oli ainoa koko tiellä, joka suuntautui valkeiden laidunten ja nuorten lehtikuusimetsikköjen halki kohti kimaltelevaa alppimuuria, jonka äärellä taistelevat armeijat olivat vuosisatoja vuodattaneet vertaan. Bond katsahti taakseen. Kilometrien päässä leveällä valtatiellä näkyi punainen läiskä. Äskeinen Maserati? Sen ajajilla ei totisesti ollut paljonkaan kilpailuhenkeä, jos he eivät kyenneet ohittamaan Lanciaa kahdeksankymmenen vauhdissa! Mitä iloa oli mokomasta autosta, ellei sillä myös ajanut niin, että kaikki muu liikenne jäi taakse? Mutta ehkäpä hän teki heille vääryyttä. Ehkäpä hekin halusivat vain ajella leppoisasti eteenpäin, kauniista päivästä nauttien.”

“Kymmenen minuutin kuluttua Tracy huomautti. – – Takaa on tulossa kovalla vauhdilla punainen auto. Haluatko, että karistan sen kantapäiltä?

Älä viitsi, Bond vastasi. – Anna sen mennä. Meillähän on maailmantäysi aikaa.”

Ian Fleming: “Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” (1963)

“Kaksi kertaa he kävivät vierailemassa muinaisessa valkoseinäisessä linnoituksessa Kufsteinin keskustassa lähellä Saksan rajaa, jossa joka päivä kello 12 suuret urut yhdessä sen tornista soittivat lyhyen konsertin suuressa sodassa kuolleiden muistoksi – ääni kaikui kilometrien päähän laaksoissa.”

Charlie Higson: “Young Bond: By Royal Command” (2008)

Ajoimme Wörgrlin kaupungin läpi pysähtyen pikaisesti juna-asemalla, jossa Bondkin on käynyt, ja jatkoimme lounaalle Jenbachin kaupunkiin. Sieltä löytyi “Pizza Man”- niminen pizzeria, josta sai Mamma Mia -pizzaa, täytteinä tomaatti, juusto, oregano, kinkku, salami, paprika, musta oliivi ja sipuli. Nam 🙂 Täälläkin Bond pysähtyi samaisessa kirjassa (vaikkakin se on kirjoitettu muotoon Jenspach).

“He istuivat takaisin paikoilleen, kunnes juna pysähtyi Wörglissa, ottivat sitten laukkunsa ja nousivat pois.
James oli helpottunut nähdessään, ettei mies seurannut heitä.
He olivat vielä parinkymmenen mailin päässä Kitzbühelistä, joten he päättivät lopulta ottaa taksin loppumatkalle. Se oli liioittelua, mutta he olivat olleet varovaisia ​​rahojensa kanssa ja olivat väsyneitä matkustamisesta. He halusivat nyt vain päästä matkan loppuun.”

“Hän oli juuri käskemässä itseään lakata murehtimasta, kun he lähtivät Jenspachin asemalta, ja heidän osastoonsa astui mies nostaen isoa reppua, jonka ympärille oli kiedottu kiipeilynaru. Hän näytti olevan parikymppinen, ja jolla oli sotilaan vartalo. Hän oli pukeutunut vuoristoretkelle, päällään pitkät sukat, jäykät saappaat, metsästystakki ja pehmeä huopahattu. Hänessä oli jotain erehtymättömän englantilaista, ja James katseli häntä silmäkulmastaan.”

Charlie Higson: “Young Bond: By Royal Command” (2008)

Sitten suuntasimme kohti Kitzbühelia. Matkalla vielä pikku stoppi Westendorfissa. Bond yöpyi Hirzingerhof-nimisessä hotellissa John Pearsonin kirjassa “James Bond, superagentin hurja elämä” (1973). Hirzingerhof-niminen hotelli löytyi läheisestä Westendorfin kylästä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat tässä kohtaa vuoteen 1938. Voisiko kyseessä olla sama hotelli, vaikkei ihan Kitzbühelissä asti vielä oltukaan? 🙂

”Vuonna 1938 Kitzbühel oli unelias pieni tyrolilaiskauppala mahtavan Kitzbühler Hornin rosoisen massan juurella. Se oli ollut jo useita vuosia ollut Flemingin mielipaikkoja, hän oli käynyt siellä 1920-luvulta asti. Hän oli siellä loppusyksyllä Bondin saapuessa Hirzingerhof- hotelliin. He joutuivat väistämättä tapaamaan toisensa tuossa suppeassa rikkaiden talvivieraiden piirissä. Useimmat näistä olivat tuohon aikaan itävaltalaisia. Englantilainen – vieläpä hauskannäköinen englantilainen – oli harvinaisuus. Samoin oli väistämätöntä, että he iskisivät yhteen. Fleming oli eräänlainen primadonna, jolla oli ympärillään huomattava piiri ihailevia neitoja. Ikäerosta huolimatta Bond oli kilpailija. Molemmat olivat kovapintaisia, skotteja ja voimakasluonteisia. Mutta erojakin oli: Bond oli juro, mutta Fleming oli pistämätön toisten ihmisten itsetunnon kalvaja. Hän oli härnäävä, erittäin kyyninen vanha etonilainen. James Bond, itsekin vanha etonilainen, pystyi hyvin pitämään pintansa sellaisen vastustajan edessä. Kumpikin tavallaan näyttää nauttineen siitä.”

John Pearson: “James Bond, superagentin hurja elämä” (1973)

Kitzbühelissa kirjauduimme mukavaan pikku hotelliin nimeltä Pension Haus Koller. Tunsimme täällä itsemme todella tervetulleiksi. Vastaanotto oli todella ystävällinen ja lämmin! Pension House Koller on kuuluisan hiihdon pioneeri Karl Kollerin perustama guesthouse, joka on säilyttänyt autenttisen, nostalgisen tunnelmansa tähän päivään asti. Se sijaitsee Kitzbühelin sydämessä ja on vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä sekä historiallisesta keskustasta että hiihtohisseistä. Kuten näyttelijä Romy Schneider aikoinaan kirjoitti vieraskirjaan useiden pitkien oleskelujen jälkeen Karl ja Hilde Kollerin luona: “En sano hyvästejä Kitzbühelin perheelleni – vain Auf Wiedersehen!“

Majoitus: Pension Haus Koller

Osoite: Gerbergasse 12, Kitzbühel, Itävalta

Huonetyyppi: Perhehuone

Hinta: 166 EUR / 1 yö / 3 henkilöä, sisältää aamiaisen

Varaus: hotellin omien sivujen kautta

Tutkimme Kitzbühelia kävellen ja autolla sekä kävimme tutustumassa paikkaan, jossa Ian Fleming aikoinaan asusteli. Tennerhof oli aikanaan pieni yksityiskoulu, jossa Fleming opiskeli vuonna 1927. Nykyään paikka on hotelli Tennerhof, ja sieltä löytyy huone, jossa hän on asunut. Vietimme hetken aikaa hotellilla ja söimme jäätelöt hotellin hienolla terassilla.

”Flemingin ohella tärkein Bondin Kitzbühelissä tapaama henkilö oli Oberhauser- niminen mies. Fleming, joka tunsi hänet, kirjoitti Mustekalassa hänen traagisesta kuolemastaan ja mainitsee Bondin sanat hänen murhaajalleen, majuri Smythelle: ”Oberhauser oli ystäväni. Hän opetti minut hiihtämään ennen sotaa, ollessani alle kahdenkymmenen. Hän oli suurenmoinen mies. Hän oli minulle eräänlainen isä aikana, jolloin satuin sellaista tarvitsemaan.”

”Kitzbühelissä viettäminään viikkoina Bond noudatti tätä neuvoa ja tunsi jälleen kokonaista päivän kiipeilyä seuraavan ilon ja elpymisen. Hänen palatessaan Pariisiin vuoret ja Oberhauserin sanat olivat tehneet tehtävänsä. Bond oli kehittänyt tietoisen elämänohjeen. Hän aikoi nyt elää pelkästään kullekin hetkelle ja nauttia täysin määrin ammattinsa iloista. Murhe ja katumus saivat jäädä sikseen. Hän tekisi itsestään, kuten Fleming sanoi, tappavan aseen.”

John Pearson: “James Bond, superagentin hurja elämä” (1973)

Ehdimme juuri yhteen viimeisimmistä päivän köysiratalähdöistä matkalla Hahnenkammin huipulle. Sieltä olikin upeat näköalat alas Kitzbüheliin.

“Lauantaiaamuna James huomasi kiipeävänsä köysiratavaunuun Hahnenkamm-Bahnilla ja teki 1500 metrin nousun huipulle. Hän oli Hannesin, herra Eastfield-nimisen mestarin ja kymmenen pojan ryhmän kanssa. He seisoivat kapeassa köysiratavaunussa suksiaan tiukasti kiinni pitäen ja juttelivat innoissaan.”

“Köysiratavaunu lukittui liikkuvaan kaapeliin, ja he ryntäsivät ulos alemmalta asemalta ja kiipesivät rinnettä ylöspäin. He menivät kaupungin laitamien ohi ja ylös talojen kattojen yläpuolelle, jotka olivat paksun valkoisen lumen peittämät. Ääntä ei kuulunut lukuun ottamatta matalaa huminaa, jota satunnainen kolina rytmitti heidän kulkiessaan yhden tukitornin ohi. Pian he kiipesivät paljon jyrkemmin mahdottoman korkeiden mäntyjen välissä, jotka kohosivat suoraan taivasta kohti.
“Täällä on joka vuosi kuuluisa kilpailu alas vuorelta.” Hannes kertoi Jamesille. “Hahnenkammrennen. Ehkä maailman tärkein hiihtokilpailu. Se on erittäin vaikea rata ja erittäin vaarallinen, mutta älä huoli: se ei ole se rata, jolle lähdemme tänään. Tästä tulee hauskaa.”

“James katsoi ulos nähdäkseen, että he olivat nyt niin korkealla, että he olivat mäntyjen latvojen yläpuolella, jotka olivat tarttuneina melkein karkeaan vuoren kylkeen, ja versoivat rosoisten kivien välistä. Takaikkunoista ulos katsottuna oli helppo kuvitella, että ne olivat tuhansia jalkojen korkeudessa ilmassa, ikään kuin tämä köysiratavaunu olisi lentänyt rinnettä ylös kuin leija. Heidän alapuolellaan Kitzbühelistä oli tullut leikkikaupunki. Valitettavasti tänä aamuna kuitenkin sää oli muuttunut ja taivas oli harmaa. Vaikutti kuin näkymä olisi muuttunut mustavalkoiseksi valokuvaksi. Kaikki värit näyttivät kadonneen maisemista. Kitzbühelin kauniit nukketalot näyttivät harmailta, lumi oli valkoista ja männyt tiheän mustia.”

“Tuulenpuuska ulvoi ikkunoiden läpi ja teräsvaijeri heilui, kun he ohittivat tyhjän köysiratavaunun, joka tuli alas toiseen suuntaan.”

“Muutamaa minuuttia myöhemmin he pääsivät rinteen huipulle ja jättivät puut taakseen. Maa oli tasainen ja näytti lumityynyiltä, joilla risteilivät eläinten jäljet, joita luultavasti jätti gemssi, Alpeilta kotoisin oleva vuohi. Ja sitten he saapuivat ylimmälle asemalle, ja siellä oli piti toimia ripeästi, kun he nousivat pois ja kantoivat sukset ulos päivänvaloon. Tässä korkeudessa oli selvästi kylmempää. James tunsi tuulen purevan häntä. Hän laittoi mustan puuvillahuivinsa niin, että se peitti osittain hänen kasvonsa, ja laittoi sen varovasti kaulukseensa, jotta jäätävä tuuli ei pääsisi hänen kaulaansa.”

Se oli kuin toinen maailma täällä ylhäällä. Hahnenkammin huippu oli litteä ja sieltä oli panoraamanäkymä vuorille – Kitzbühler Horn, Resterhohe, Pengelstein, Gaisberg. Se oli henkeäsalpaavaa. James seisoi hetken ja otti kaiken sisäänsä. Maisema oli täydellinen ja täysin koskematon. Hän tunsi itsensä Jumalaksi ensimmäisenä luomispäivänä katsellessaan mitä oli saanut aikaan.”

“Kun he olivat laskeutuneet vuorelta, he suuntasivat takaisin Kitzbüheliin ja sitten etelään kohti Alppien huippuja. Pian Jochbergin jälkeen he poistuivat päätieltä ja hidastivat vauhtia. Tie alkoi nousta ylöspäin ja heidän piti mutkitella tiukkoja hiusneulakurveja vasemmalle ja oikealle, mikä tarkoitti, että he kiipesivät kokoajan korkeammalle.”

“James istui auringossa Hahnenkammin huipulla selkä kiveä vasten. Puhdas ilma täytti hänen keuhkonsa. Kitzbühelin rakennukset olivat piilossa häneltä. Hän saattoi olla ainoa ihminen maailmassa, katsomassa miljoonia vuosia muuttumattomana säilyneitä maisemia. Ihmisten pienet riidat eivät merkinneet täällä mitään.

“Paikaltaan ​​hän näki useita muita vuoria ympärillään. Etelässä korkeampien Alppien kauempana olevat huiput peittyivät lumesta, mutta täällä ne olivat kuin smaragdi, ja ne olivat täynnä mustia kiviä ja vihersivät mäntyjen paljoudesta. Syvän sininen taivas ulottui kauas hänen päänsä yli. Hän oli matkustanut yksin köysiradalla ja ottanut sen haltuunsa, kuten lapsi, joka leikkii lelutaloilla ja pikkuautoilla. Köysiratavaunussa kaikki oli näyttänyt niin puhtaalta, yksinkertaiselta ja järjestäyneeltä. Näin Jumala varmasti näki asiat. Kaukaa katsottuna kaikki näytti hyvältä maailmassa.”

Charlie Higson: “Young Bond: By Royal Command” (2008)

Illalla vielä kävelyä Kitzbüheliin kauniissa keskustassa, illallinen ja kaakaot kahvilassa Bondin tyyliin.

“Eräänä iltana pojat istuivat kahvilassa Hinterstadtissa Kitzbühelissä ja keskustelivat jälleen tapahtuneesta. He joivat kermaista kuumaa kaakaota ja huusivat yhtä aikaa ja nauroivat äänekkäästi.”

“Kun pojat lähtivät kahvilasta, he ohittivat pimennetyn holvikäytävän, joka johti Sport-hotelliin. Jos he olisivat katsoneet siitä alas, he olisivat nähneet trilby-hattuisen miehen kirjoittavan jotain muistikirjaan. Ja jos he olisivat katsoneet tuosta vihkosta, he olisivat löytäneet muistiinpanoja siitä, mitä James oli tehnyt siitä lähtien, kun hän lähti sairaalasta. Edellyttäen, että he tietysti pystyivät tulkitsemaan koodin.”

Kaupungissa on myös Bognerin kauppa. Willy Bogner Jr. on työskennellyt kameramiehenä useassa Bond-elokuvassa tehden niihin monimutkaisia hiihto-otoksia. Hän on ollut mukana elokuvissa “Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” (1969), “007-rakastettuni” (1977), “Erittäin salainen” (1981) ja “007 ja kuoleman katse” (1985). Näistä kolmessa viimeisessä elokuvassa Roger Moore Bondina käyttää Bognerin hiihtoasuja, kuten myös monet muut henkilöt hiihtokohtauksissa.

“Oli myöhäinen iltapäivä, kun juna teki melkein täydellisen kierroksen kaupungissa ja saapui Kitzbühelin asemalle. Viime aikoina oli satanut kovasti lunta, ja monet innostuneet hiihtäjät reitin varrella olevista kaupungeista lähtivät junasta sukset ja sauvat mukanaan.
James astui alas vaunustaan ​​ja tutustui ympäristöönsä. Kitzbühel oli 2500 metrin korkeudessa itäisillä Alpeilla, rehevässä vuorten ympäröimässä laaksossa. Aseman takana oli Kitzbühler Horn, ja vastapäätä oli Hahnenkammin valtava litteä huippu, joka oli yhdistetty kaupunkiin köysiradalla. Pohjoisessa, taivasta vasten kuin rikkinäisten harmaiden hampaiden rivi, oli Wilder Kaiserina tunnettu alue.”

“James löysi portieerin ja huomasi, että hänen hotellinsa oli lyhyen kävelymatkan päässä. Hän tunsi tarvetta venytellä jalkojaan pitkän matkan jälkeen ja lähti miehen perään kaupunkiin. He ylittivät joen ja päätien ja kulkivat sitten mutkaiselle kadulle, joka kulki Kitzbüheliä hallitsevien kahden satumaisen kirkon – korkean, kapean Liebfrauenkirchen ja barokkityylisen Andreaskirchen – alapuolella, jonka tornin päällä, kuten niin monessa Tirolissa, oli sulttaanin turbaanilta näyttävä torni. Lunta alkoi sataa, kun he tulivat pääkadulle, Vordere Stadgasselle, ja kevyet jauhemaiset hiutaleet ajelehtivat päämäärättömästi ilmassa. Portieeri työnsi iloisesti kuormattua vaunuaan hyvin tehtyä jalkakäytävää pitkin ja osoitti Jamesille nähtävyydet. Vanhasta keskiaikaisesta kaupungista jäi kuvakirjamainen fiilis, ja oli vaikea uskoa, että ihmiset asuivat ja työskentelivät näissä suurikokoisissa, kirkkaasti maalatuissa nukkekodeissa, joissa on punaiset, vihreät ja siniset ikkunaluukut ja ulkonevat räystäät.”

Charlie Higson: “Young Bond: By Royal Command” (2008)

Seuraavan päivän ohjelmassa onkin sitten Weissensee ja kuvauspaikkoja elokuvasta “007 vaaran vyöhykkeellä“.