Eri näyttelijöiden versiot Vesper Lyndistä

Teksti: 007 Travelers

Ensimmäinen Bond-tyttö 007-kirjoissa oli Vesper Lynd Ian Flemingin teoksessa “Casino Royale” (1953). Ensimmäinen Bond-elokuva kuitenkin oli “Salainen agentti 007 ja tohtori No” vuonna 1962, jossa ensimmäistä Bond-tyttöä Honey Ryderia näytteli sveitsiläinen Ursula Andress.

“Casino Royalen” oikeudet eivät olleet Bond-leffoja tekevän tuotantoyhtiön hallussa, vaan oikeudet omisti tuottaja Charles K. Feldman. Hän päätti tehdä kilpailevan Bond-elokuvan, joka julkaistiin vuonna 1967 Bond-huuman ollessa korkeimmillaan Sean Conneryn tähdittämien elokuvien ansiosta.

“Casino Royalen” ensimmäisestä elokuvaversiosta tehtiin parodia ja Vesper Lyndin rooliin valittiin, yllätys, yllätys: Ursula Andress. Andressin näyttelemä Vesper Lynd on eläkkeelle jäänyt brittien salainen agentti, joka pakotetaan palaamaan palvelukseen agentti James Bond 007:ksi (joita elokuvassa on useita, jotta konnia pystytään hämäämään). Kiristyksenä käytetään Lyndin maksamattomia verorästejä tämän tultua multimiljonääriksi. Andress hulluttelee roolissaan viettelijättärenä erityisesti kohtauksissa, joissa vastanäyttelijänä on Peter Sellers. Andressin Lynd käyttää toimistossaan naurettavan ylellisiä asuja “koska jos käyttäisin niitä kadulla, ihmiset saattavat tuijottaa”. Lyndin tehtävänä on palkata Sellersin näyttelemä baccarat-ekspertti Evelyn Tremble pelaamaan konna Le Chiffreä (Orson Welles) vastaan korttipöydässä. Lopulta Lynd pettää Tremblen ampuen tämän. Lyndin kohtalo jää elokuvassa hieman epäselväksi (kuten koko elokuva 🙂 ), mutta oletettavasti hän kuolee koska lopputekstien aikana Lynd soittelee harppua enkelinä ja antaa ymmärtää, että hän oli yksi seitsemästä James Bondista, jotka kuolevat pommin räjähtäessä Casino Royalella.

“Casino Royale” joutui odottelemaan “kunnollista” elokuvaversiota aina vuoteen 2006 asti, jolloin Martin Campbellin ohjaamassa ja Daniel Craigin esikoisbondissa Vesper Lyndiä näyttelee Ranskassa syntynyt Eva Green. Green kieltäytyi ensin roolista vuonna 2005, mutta ohjaaja Campbell lähestyi Greeniä uudelleen, joka luki muokatun käsikirjoituksen ja totesi, että “Lyndin hahmo on paljon syvempi kuin useimpien Bond-tyttöjen” ja otti roolin vastaan.

Eva Greenin Vesper Lynd on valtionvarainministeriön agentti, jonka tehtävänä on varmistaa, että Bond hoitaa asianmukaisesti MI6:n toimittamia rahavaroja, jotka Bondilla on käytössään hänen kohdatessa pokeripöydässä Le Chiffren (Mads Mikkelsen), joka rahoittaa useita terroristiryhmiä.

Vesper suhtautuu aluksi skeptisesti Bondin egoon, mutta auttaa kuitenkin Bondia terroristiryhmän johtajan Steven Obannon (Isaach de Bankolé) hyökätessä Bondin kimppuun. Vesper potkaisee aseen Obannon kädestä ja antaa Bondille tilaisuuden tappaa tämän. Myöhemmin Vesper pelastaa uudelleen Bondin hengen, kun Bond yritetään myrkyttää ja hänen sydämensä on lähellä pysähtyä. Bondin epäonnistuttua kytkemään defibrillaattorinsa päälle, Vesper saa sen toimimaan viime hetkellä jolloin kone saa elvytettyä Bondin.

Bondin voitettua pokeriturnauksen, Le Chiffre kidnappaa Vesperin ja Bondin lähtiessä takaa-ajoon Le Chiffre saa Bondinkin kiinni ja kiduttaa tätä yrittäen saada Bondin kertomaan salasanan, jolla saisi 007:n voittamat rahat itselleen. Bondin ja Vesperin pelastaa kuitenkin salaperäinen Mr. White (Jesper Christensen).

Bond ja Vesper kuntoutuvat sairaalassa ja myöntävät rakastuneensa toisiinsa. Bond suunnittelee eroavansa MI6:n palveluksesta ja pariskunta purjehtii Venetsiaan, Italiaan toivoen aloittavansa uuden elämän. Bondille tuntemattomasta syystä Vesper on kuitenkin kavaltanut turnauksen voitot ja aikoo toimittaa ne konna Adolph Gettlerille (Richard Sammel). Bondin tullessa paikalle alkaa taistelu, jossa venetsialainen talo alkaa vajota veteen. Vesper lukitsee itsensä talon hissiin, pyytää anteeksi Bondilta ja hukuttautuu ennen kuin Bond ehtii pelastaa hänet. Vesper on selvästi Bondille tärkein henkilö sitten Teresa (Tracy) di Vicenzon, jonka kanssa Bond menee naimisiin elokuvassa “Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa” (1969).

Vesper Lyndin hauta on Materassa, Italissa, jossa Bond (Daniel Craig) vierailee elokuvassa “007 No Time to Die” (2021).

Eva Greenin Vesper on todentuntuinen ja dramaattisempi hahmo siinä missä Ursula Andressin tulkinta leikittelevä ja hieman yliampuva. Aivan samaa voidaan sanoa Bond-elokuvistakin, joissa he näyttelevät.

Ian Fleming kuvasi ensimmäisessä Bond-romaanissaan Vesper Lyndiä näin:

“Tytön tukka oli hyvin musta ja se oli niskasta leikattu lyhyeksi ja sillä tavalla suoraviivaisesti, että se muodosti kehyksen hänen selväpiirteisen ja kauniin leukansa alapuolelle saakka. Vaikka hänen tukkansa oli tuuhea ja paksu ja heilahteli hänen päänsä liikkeiden mukana, ei hän yhtä mittaa hypistellyt sitä takaisin paikoilleen, vaan antoi sen olla siten kuin se asettui. Hänen silmänsä olivat kaukana toisistaan ja syvän siniset ja vastasivat katseeseen suoraan ja sillä tavalla ironisen hajamielisesti, että Bondissa heräsi halu heti saada se muuttumaan, melkein keinolla millä tahansa. Tytön iho oli hieman ruskettunut eikä hänessä näkynyt mitään ehostusta, paitsi huulissa, jotka olivat aistilliset. Hänen paljaat käsivartensa ja kätensä olivat levolliset, ja hänen koko olemuksestaan ja liikkeistään huokuva tyyneys ulottui sormenpäihin saakka, sillä hänen kyntensä olivat maalaamattomat ja lyhyet. Kaulassa hänellä oli yksinkertainen, leveistä litteistä kultasilmukoista punottu kaulanauha, ja oikean käden pikkusormessa leveä topaasisormus. Hänen keskipitkä pukunsa oli harmaata “soie sauvagea” ja siihen kuului kulmikkaasti leikattu liivitakki, joka istui härnäävän tiukasti hänen kaunismuotoisen povensa kohdalla. Hame oli tiheästi laskostettu ja putosi vapaana kapealta, mutta ei suinkaan laihalta uumalta. Vyö oli käsin ommeltu, kolmen tuuman levyinen ja musta. Hänen vieressään tuolilla oli käsin ommeltu musta reunainen, kullanvärisistä oljista punottu “kärrynpyörähattu” ja siinä ohut musta samettinauha, joka takana muodosti pienen rusetin. Kengät olivat tavallista mustaa nahkaa ja tasakärkiset.

Hänen kauneutensa kiihotti Bondia, samalla kun tytön itsehillintä häntä harmitti. Ajatus yhteistoiminnasta tuntui innostavalta. Samalla hänet valtasi jonkinlainen hämärä levottomuus, mikä sai hänet koputtamaan puuta.”

Ian Fleming: “Casino Royale” (1953).

Lisää MUITA 007-AIHEISIA UUTISIA täällä