007-matkakertomus: Wasserburg am Inn (SAKSA) 2024

Vietimme aamun Münchenissä ja aamupäivästä suuntasimme automme keulan kohti Wasserburg am Innia. Miksi sitten tämä pikku kylä meitä kiinnosti?

Bond vierailee täällä John Gardnerin kirjassa “James Bond ja liekkimeri” (“SeaFire“, 1994) ja hän ajelee Münchenistä vuokraamallaan VW Corradolla Wasserburgiin. Me seurasimme omalla vuokra- Seat Aronallamme ja saavuimme kauniiseen kylään puolen päivän maissa. Tämän matkakertomuksen kaikki lainaukset ovat yllämainitusta John Gardnerin 007-kirjasta.

Wasserburg am Inn on kaupunki Rosenheimin alueella Ylä-Baijerissa Saksassa. Historiallinen keskusta on niemimaa, jonka muodostaa mutkitteleva Inn-joki. Monet keskiaikaiset rakenteet ovat säilyneet ennallaan, mikä antaa kaupungille ainutlaatuisen näköalan.

“Seuraavalla soitolla järjestyi vuokra-auto, jonka hän ottaisi Münchenin lentoasemalta. Viimeiseksi hän valitsi Saksan numeron. Hotelli Paulanerstuben sijaitsi Wasserburg am Innin kaupungissa. Sitä pidettiin Michelinin oppaassa ylemmän keskitason hotellina, mutta Bondia kiehtoi enemmänkin sen osoite: Marienplatz 9. Se oli siis saman aukion laidalla kuin Tarnin asianajotoimisto Saal, Saal und Rollen.”

—

“Hän oli tien päällä hiukan puoli seitsemän jälkeen. Seitsemältä hän oli jo jättänyt Münchenin laitamat kauas taakseen ja jatkoi matkaa tietä numero B-304. Hän saapui ennen kahdeksaa Wasserburgiin, joka näytti nousevan kevyestä aamusumusta mahtavana mutta haalistuneena kuin ikivanha purjelaiva.

Tuntui kuin kaupunkiin ei olisi kajottu keskiajan jälkeen. Sitä ympäröivät Inn-joen vedet, sillä Wasserburg oli rakennettu hitaasti virtaavan joen jyrkkään mutkaan. Joki huuhtelee kaupungin keskustan etelälaitoja ja rajaa sen idän suunnalla mahtavilla kallioilla, joilta on suora pudotus alas tyyneen virtaan.”

“Bond ajoi Corradon joen pohjoisrannalla olevalle suurelle pysäköintialueelle ja lähti jalan kaupungin sydämeen, joka oli kävelyaluetta. Hänellä oli vaatekassi olkapäällään, ja hän käveli reippaasti pitkin kapeita kujia, jotka veivät lopulta Marienplatzin aukiolle, aivan kaupungin sydämeen. Sen varrella olivat goottilaista tyyliä edustava, tiilinen kaupungintalo ja 14. vuosisadalta peräisin oleva Frauenkirche.”

“Bond seisahtui aukion laidalle ja kuunteli vajaan sadan metrin päässä virtaavan joen vaimeaa kohinaa. Hän imi sisäänsä näkymän erikoislaatuisen ajattomuuden. Etelän suunnalla näkyi pilkahdus raunioittuneesta linnasta, josta Wasserburg – Vesilinna – saa nimensä.

Kaupungissa oli jo vilskettä. Kasukkaan pukeutunut pappi oli tulossa Frauenkirchen ja sen vanhan ja sen vanhan vartiotornin suunnasta. Muutamat puodit olivat auki, ja paikallisia ihmisiä riensi sisään tai lähti pois kantaen koreissaan tuoretta leipää tai vihanneksia.”

“Paulanerstuben- hotellissa ei herättänyt mitään hämmennystä, että joku vieras saapui kahdeksalta aamulla. Hänet toivotettiin tervetulleeksi ja ohjattiin miellyttävään huoneeseen, jonka ikkunat olivat aukiolle päin. Hänelle tarjottiin myös toinen aamiainen, jonka hän otti vastaan mietiskellen niitä monia neljän tähden hotelleja ympäri maailman, joissa häntä oli kohdeltu hylkiönä, kun hän oli saapunut näin aikaisin aamulla.”

“Suostuminen toiseen aamiaiseen ei johtunut ahneudesta, vaan se oli keino päästä puheisiin vanhahkon tarjoilijan kanssa. Ateriaa säestivätkin keskustelun pätkät. Bond puhui kieltä niin hyvin että kävi saksalaisesta, ja sananvaihdon tuloksena oli monta hyödyllistä tiedonmurusta. Paikalliset ihmiset olivat hiukan varautuneita vierasmaalaisia kohtaan, ja Bond sai tuota pikaa tietää, että tämä vanhoillinen piirre oli vahvasti korostunut kuluneen viikon mittaan.”

Bond yöpyi Paulanerstuben- hotellissa, joten siellähän meidänkin piti yöpyä 🙂

Lisää vierailustamme Hotel Gasthof Paulanerstubenista täällä

Majoitus: Hotel Gasthof Paulanerstuben

Osoite: Marienplatz 9, Wasserburg am Inn

Huonetyyppi: kolmen hengen huone, sisältyy suihku, WC, TV, Wlan, aamiainen

Hinta: 139 EUR / 1 yö / 3 henkilöä

Varaus: hotellin omien sivujen kautta

”Aamiaisen jälkeen Bond meni ylös huoneeseensa hämmästellen sitä että niin ikivanhan ja kauniin rakennuksen harvoissa huoneissa oli yleensä puhelimet. Paikallinen puhelinluettelo ei ollut paksu, ja hän löysi helposti Saal, Saal und Rollenin numeron. Muutama sekuntti sen jälkeen kun hän oli valinnut numeron, hän puhui jo Herr Fritz Saalin kanssa selittäen olevansa brittiläinen liikemies, joka haeskeli alueelta suurehkoa maatilaa. Sijoitusmielessä, katsokaas. Konsortion nimiin, tehän ymmärrätte hyvin. Tietenkin, Herr Boldman.”

Rakennus jossa Saalin veljekset ja Herr Rollen hoitivat liiketoimiaan, oli selvästikin hyvin vanha, mutta sitä oli kunnostettu useaan otteeseen vuosisatojen mittaan. Alun perin se oli luultavasti ollut jonkun paikallisen merkkihenkilön pieni kotitalo. Ulkoa katsoen se oli tyypillinen ristikkorakennus. Lyijykehysikkunoista päätellen Bond arveli, että alakerrassa oli luultavasti suurehko eteishalli, josta erkani huoneita niin oikealle kuin vasemmalle. Yläkerrassa oli ehkä edelleenkin alkuperäiset kolme huonetta.

Päästessään ovelle hän huomasi, että se oli tukevaa tammipaneelia, jossa oli metallivahvisteet ja -saranat. Ovessa oli iso Yale- tyyppinen lukko, paljon suurempi kuin mitä yleensä näki muualla maailmassa, mutta silti sen verran pieni että sen saattoi ujuttaa auki paksulla muovinpalasella tai luottokortilla.”

Vietimme aikaa mukavassa pikku kylässä ja löysimme mielenkiintoisia paikkoja, jotka ehkä olivat niitä joihin John Gardner viittasi kirjassaan.

Löysimme parkkipaikalta myös “SPECTRE” – auton 🙂

Kauempana oli toinen parkkipaikka, joka oli kenties se johon Bond oli autonsa jättänyt, ja jossa kirjassa oli takaa-ajo Bondin ja konnien kesken.

“Hän kääntyi ja palasi pysäköintialueelle, minne hän oli jättänyt auton. Kun otti huomioon, mitä hänellä oli tarkoitus tehdä illalla, olisi parasta tarkistaa maasto ja erityisesti pakoreitit.”

Hän nousi jälleen autosta, käveli takaisin pysäköintialueen portille ja lähti astelemaan pitkin katua, joka veisi hänet takaisin tielle numero B-304. Muutaman askeleen päässä näkyi oikealle kääntyvä kuja. Kulmatalossa oli kyltti, joka varoitti vaarasta. Kapea kuja vei tasaiselle kumpareelle, jonka päässä oli kallioita ja valkoisia varoituspylväitä. Joen solinan kuuli miltei kaikkialla Marienplatzin aukion liepeillä, mutta tällä kohtaa se kuulosti kohinalta. Kun hän pääsi puupylväille, hän huomasi seisovansa kallionjyrkänteen laidalla. Inn-joki kuohui miltei sata metriä hänen alapuolellaan.

Itsemurhajyrkänne tämän kaupungin onnettomille rakastavaisille, Bond ajatteli. Hän palasi samaa reittiä takaisin hotelliin, missä hän törmäsi ensimmäiseksi vanhaan tarjoilijaan. Tämä kertoi, että päivällisruokana olisi erinomainen Gänsebraten mit Kartoffelknödeln. ”Ihmiset tulevat pitkän matkan päästä syömään meidän paistettua hanheamme perunamykyjen kanssa”, vanha mies lisäsi. Minä kyllä painuisin vilkkaasti ruokasaliin, tai muutoin jää se herkku kokematta.

Hanhi olikin todella herkullista ja perunamykyt luultavasti parhaita, mitä Bond oli koskaan maistanut. Hän lähti kuitenkin pöydästä hiukkasen huolestuneena. Baijerilainen ruoka oli maukasta, mutta se saattoi tehdä aika raskaan olon. Hänen ajatuksensa askartelivat niissä omituisissa hahmoissa, joita hän oli nähnyt aukiolla palatessaan hotelliin. Huligaaneja, koviksia, nuoria miehiä ja naisia. Monilla miehistä oli pää ajeltu paljaaksi, ja kaikilla oli yllään erilaisia pahennusta herättäviä asusteita. Juuri tuon kaltaiset hulttiot, Bond ajatteli, olivat parin viime vuoden mittaan tehneet Saksan kaupungeista turvattomia. Vierasmaalaisten kimppuun oli käyty, synagogiin heitetty pommeja, ja kaduilla oli marssittu hallitusta vastaan.”

Illalla söimme mainion illallisen Paulanerstubenin ravintolassa. Jouduimme “tyytymään” Wienerschnitzeliin, kun hanhea perunamykyjen kera saa ravintolasta vain syksyisin, kertoi meille hotellin henkilökunnasta Alexander Hartung.

“Bond käytti hyväkseen paikalle virtaavaa väkeä, nousi jaloilleen ja liikuskeli ihmisten seassa muutaman minuutin ajan. Hän yritti saada kivut hellittämään ja mietti keinoja, miten hän pääsisi lähtemään Wasserburgista niin pikaisesti kuin mahdollista. Lopulta hän livahti omille teilleen ja käveli takaisin hotellille aution Marienplatzin poikki. Hotellin aulassa ei ollut ketään, joten hän pääsi huoneeseensa kenenkään näkemättä. Siellä hän kävi nopeasti hyvin kuumassa suihkussa, puhdisti naarmut käsivarressaan, joka punotti ja näytti turvonneelta, ja kyhäsi pysyvämmän siteen parista nenäliinasta. Sitten hän pani ylleen pikkutakin ja housut ja meni alakertaan.”

Ilta päättyi kävelyyn Wasserburgin kylässä, josta löytyi paljon kaunista katseltavaa.

Aamulla ehdimme vielä katsastamaan nähtävyyksiä Wasserburgista ennen siirtymistä matkallamme eteenpäin.

Seuraavana päivänä matkamme suuntautuu kohti Itävaltaa ja Kitzbühelia. Pysy kanavalla!

Lisää 007-MATKAKERTOMUKSIA täällä