Tapahtumaraportti: Pajan Erittäin Salainen Vappushow (30.4.2019)

Tapahtumaraportti: Pajan Erittäin Salainen Vappushow (30.4.2019)

May 2, 2019 0 By 007 Travelers

Mitä: James Bond-elokuvamusiikkikonsertti

Missä: Krapin Paja, Tuusula

Milloin: Tiistaina 30.4.2019, klo 20.00

007 Travelers saapui hyvissä ajoin Krapin Pajalle, joka on uniikki kulttuuri- ja tapahtumatalo Tuusulan Rantatiellä. Pajalla on ympäri vuoden musiikki- ja teatteriklubeja, sekä yksityisiä juhlia ja kokouksia. Pajan toimintaan kuuluu viikottaiset yleisölle avoimet klubit. Esityksiä , ruokaa ja juomaa, mikäs sen mukavampaa!

Krapin Pajalle pääsee hyvin julkisilla kulkuneuvoilla, ja varsinkin kesällä paikalle toiset myös pyöräilevät nauttien upeista maisemareiteistä.

Vappuaattona tupa oli täysi. Meidät ohjattiin Pajan parvelle, josta olikin hyvä näkyvyys alakerran esiintymislavalle. Iltaa emännöi Anu Uhlenius, joka vei meidät 007 Travelersille varatuille paikoille.

Otimme vodka Martinit, toiseen oliivit, toiseen pala sitruunankuorta.

Paja Band saapui lavalle klo 20.08. Ilta käynnistyi James Bond Themellä, instrumental-versiona.

Ensimmäinen laulettu kappale oli naissolisti Lotta Häkkisen versio Adelen tutuksi tekemästä kappaleesta “Skyfall” (2012).

Altti Uhleniuksen johtaman Paja Bandin juhlakokoonpano (Altti Uhlenius, kitara, Jussi Hongisto, basso, Petri Rahikkala, koskettimet, Thomas Rönnholm, rummut) vahvistettuna neljän puhaltimen sektiolla johtajanaan Mikko Koponen (Mikko Koponen, trumpetti, Tero Lindberg, trumpetti, Jay Kortehisto, pasuuna ja Janne Huttunen, saksofoni) jatkoi instrumentaaliversiolla tänä vuonna 50 vuotta täyttävästä “Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa” – elokuvan kappaleesta.

Altti Uhlenius, kitara ja Thomas Rönnholm, rummut

Illan miessolisti Pekka Lehtola saapui lavalle näyttävästi katosta laskeutuen ja brittitakki yllään. Vaihdettuaan puvun takkiin Lehtola avasi oman osuutensa Tom Jonesin biisillä “Thunderball“, tuttu tunnari vuoden 1965 Bond-elokuvasta “Pallosalama“.

Yhden elokuvan verran mentiin ajassa taaksepäin, kun “Goldfinger” kuultiin Häkkisen esittämänä seuraavaksi.

Lehtola palasi esitysvuoroon kun siirryttiin 80-luvulle ja Duran Duranin kappale “A View to a Kill” vuodelta 1985 kajahti ilmoille.

Timantit ovat ikuisia siinä missä upeat Bond-biisitkin. “Diamonds Are Forever” vuodelta 1971 oli settilistan seuraavana Häkkisen ollessa jälleen esitysvuorossa.

Molemmat solistit olivat äänessä “Octopussy” – elokuvan teemabiisin “All Time High“:n aikana. Vuoden 1983 elokuvassa kappaleen esitti Rita Coolidge.

Vuosituhannen vaihteen sävyjä oli kuultavissa seuraavaksi kun “The World Is Not Enough” – kappale oli vuorossa Häkkisen käsittelyssä. Garbage – bändin alkuperäisversio kuultiin elokuvassa “Kun maailma ei riitä” vuonna 1999.

007 vaaran vyöhykkeellä” esitteli uuden James Bondin Timothy Daltonin vuonna 1987. Lehtola puolestaan esitti A-ha:n “The Living Daylights” – kappaleen seuraavaksi.

GoldenEye” – kappaleen aikana nähtiin lavalla ensimmäisen kerran illan ilma-akrobatiaa.

Akrobatiaa oli lisää tarjolla kun Roger Mooren ensimmäisen 007-leffan “Elä ja anna toisten kuolla” (1973) rokahtavat sävelet täyttivät loppuunmyydyn Krapin Pajan. “Live and Let Dien” esitti vauhdikkaasti Pekka Lehtola.

Ennen väliaikaa Krapin erittäin salaisessa vappushowssa kuultiin vielä Lotta Häkkisen kaunis versio Sheena EastoninFor Your Eyes Only” – biisistä.

Puolen tunnin mittaisen väliajan jälkeen kello 21.26 huomista ei vielä mietitty kun “Tomorrow Never Dies” Lotta Häkkisen esittämänä avasi toisen puoliajan.

Illan ehkä hauskin versio kuultiin seuraavaksi kun instrumentaaliversio vuoden 1967 komediallisesta “Casino Royale – elokuvasta oli vuorossa. Kappaleen aikana “Bond” (Lehtola) tilaili Dry Martineja, tietenkin “shaken, not stirred” ja “sammui” lopulta lavalla olleeseen pöytään.

“Bond-tytöt”: Kaisa Järvelin (vasemmalla) ja Mervi Märkälä (oikealla)

“Bond” nukkui Lotta Häkkisen seuraavan esityksen ajan. “Nobody Does It Better” kuultiin Carly Simonin laulamana elokuvassa “007-rakastettuni” vuodelta 1977.

Pekka Lehtola “heräsi” laulamaan Gladys KnightinLicence to Kill” – biisin, jonka jälkeen Häkkisen “Die Another Dayn” aikana nähtiin jälleen näyttävää ilma-akrobatiaa. Pierce Brosnanin bondeillessa viimeistä kertaa vuonna 2002, Madonna oli mukana pienessä roolissa elokuvassa teemabiisin esittämisen lisäksi.

Akrobaatit jatkoivat lavalla kun molemmat solistit olivat äänessä Daniel Craigin toisen Bond-elokuvan “007 Quantum of Solacen” teemakappaleessa “Another Way to Die” vuodelta 2008.

Seuravaksi ajassa hypättiin taaksepäin aina vuoteen 1963, jolloin Sean Connery seikkaili Bondina elokuvassa “Salainen agentti 007 Istanbulissa“. Tästä elokuvasta kappaleen “From Russia with Love” esitti Pekka Lehtola.

Shirley Bassey on esittänyt Bond-teemabiisit peräti kolmessa Bond -elokuvassa. “Goldfinger” ja “Diamonds Are Forever” oli tänään jo kuultu ja nyt oli vuorossa hänen ainakin toistaiseksi viimeisin tunnari eli “Moonraker” vuodelta 1979. Krapin Pajassa kappaleen esitti Lotta Häkkinen.

Lehtolan tehtävänä oli tulkita Nancy SinatranYou Only Live Twice“, jonka jälkeen ilma-akrobatiaa oli taas tarjolla Häkkisen esittämän kappaleen “The Man with the Golden Gun” (1973) aikana.

Uusimman Bond-elokuvan “007 SPECTRE“:n “Writing’s on the Wall“:in jälkeen Krapin Pajassa kuultiin ehkä illan kovimmat aplodit. Pekka Lehtola antoi kaikkensa vaikeassa biisissä, jonka vuonna 2015 tulkitsi Sam Smith.

Illan viimeinen kappale sai yleisönkin lopullisesti riehantumaan kun “You Know My Name” päätti illan. Pari vuotta sitten menehtyneen Chris Cornellin kappale kuultiin vuoden 2006 elokuvassa “Casino Royale“, jossa Daniel Craig teki Bond-debyyttinsä.

Vielä yleisö ei kuitenkaan solisteja ja bändiä lavalta pois päästänyt vaan heidät taputettiin takaisin ja encorena kuultiin vielä uudelleen “Live and Let Die” elokuvasta “Elä ja anna toisten kuolla” (1973).

Illan bändi Paja Band jatkoi vielä yleisön viihdyttämistä ja vapun vietto ja juhliminen olivat vauhdissa.

Kaikki varmasti viihtyivät hienojen kappaleiden ja tulkintojen parissa.

Bond-illat palaavat Krapin Pajan ohjelmistoon pikkujoulukaudella.