007-matkakertomus: Lauterbrunnen & Mürren (SVEITSI) 2015
July 4, 2016 0 By 007 TravelersLukeaksesi 007-matkakertomuksemme päivästä yksi, klikkaa tästä.
Perjantai 31.7. 2015
Andermattin aamiaisen jälkeen tsekkauduimme ulos ja oli aika ajaa suorinta tietä Lauterbrunneniin. 007 Travelers (Pirita, Mika ja Pikku Agentti Matkaaja) tien päällä taas!
Mikä voisikaan olla parempi alku päivälle kuin saada sakot Sveitsin poliisilta 🙂
Itseasiassa emme edes huomanneet, että ajoimme ylinopeutta (peräti 4 kilometriä tunnissa!) ennenkuin saimme tämän sakon postissa kotiin useaa kuukautta myöhemmin… Olemme varmaan nyt Sveitsin etsityimmät rikolliset 🙂
Matkustaminen autolla
Mistä: Andermatt, Sveitsi
Mihin: Lauterbrunnen ja Mürren, Sveitsi
Tievero: 40,00 EUR
Saavuimme aamusta Lauterbrunneniin. Ihastuttava paikka jossa olimme vierailleet myös vuonna 2014.
Lauterbrunnenin kyläkirkko, joka näkyy lyhyesti elokuvassa “Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa” (1969).
Photo © EON, United Artists, Danjaq LLC |
Lauterbrunnen on noin 2 500 asukkaan kunta Bernin kantonissa Sveitsissä.
Maantieteellisesti kunta sijaitsee Lauterbrunnentalin laaksossa, jonka pohjalla oleva Weisse Lütschine -joki virtaa kohti pohjoisempana sijaitsevaa Brienzersee -järveä. Laaksossa ja sen rinteillä sijaitsevat itsensä Lauterbrunnenin kylän lisäksi muun muassa Wengenin, Mürrenin, Gimmelwaldin, Isenfluhin ja Stechelbergin kylät.
Aivan ensimmäiseksi vierailimme Hotelli Jungfrau Lauterbrunnenin entisen omistajan Rouva Zwahlenin luona. Se oli molemminpuolin iloinen jälleennäkeminen. Rouva Zwahlen on aina niin mukava ja ihastuttava ihminen. Tapasimme hänet viimeksi vuonna 2014, jolloin haastattelimme häntä. Löydät englanninkielisen haastattelun täältä.
Tämän jälkeen tapasimme rakkaat ystävämme, herrat Benjamin Lind (The Bond Bulletin, Eye on Bond), Wolfgang Thürauf (James Bond Club Deutsclandin varapresidentti) ja säveltäjä Yannic Zenhäusern. Heidän kanssaan oli mukava rupatella ja söimme yhdessä lounaan Hotelli Jungfraun ravintolassa, jolla on siis myös Bond-yhteys: Hotelli näkyy lyhyesti elokuvassa “Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa” (1969) Bondin soittaessa Lontooseen puhelinkopista, kun Irma Bunt (Ilse Steppat) ja hänen apurinsa yrittävät ampua Bondin. George Lazenby myös söi tässä ravintolassa kuvatessaan elokuvaa. 007 Travelers yöpyi tässä hotellissa vuonna 2014. Katso hotelliesittely englanniksi täältä.
Wolfgang, Yannick & Benjamin |
Ilse Steppat (Irma Bunt) Photo © EON, United Artists, Danjaq LLC |
Tiesitkö: Saksalaisnäyttelijätär Ilse Steppat joka näytteli Irma Buntia kuoli sydänkohtaukseen vain neljä päivää “Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa” (1969) – elokuvan kansainvälisen julkaisupäivän jälkeen. Elokuva oli myös hänen ainoa englanninkielinen roolityönsä.
Lounaan jälkeen oli aika siirtyä kohti Mürrenia, joka on varsin lähellä Lauterbrunnenia.
Mürren on vanha walserilaiskylä Keski-Sveitsissä, Bernin kantonissa, Lauterbrunnenin kunnassa. Mürren on tunnettu talviurheilukeskuksena 1800-luvun puolesta välistä alkaen. Kylässä on vajaat 500 vakituista asukasta.
Jätimme automme parkkiin Stechelbergin paikoitusalueelle, koska Mürren on autotonta aluetta.
Olimme aiemmin saaneet kutsun 007 Walk of Famen VIP-avajaisiin ja nyt noudimme VIP-passimme ja matkasimme ylös Mürreniin köysiratavaunulla.
Siellä menimme Hotelli Alpenruhiin, jossa olemme majoittuneet myös aiemmin vuonna 2014. Katso esittelymme Hotelli Alpenruhista englanniksi täältä. Oli suuri kunnia tavata jälleen isäntämme Urs Brotschi ja hänen vaimonsa Melanie. Katso Ursin haastattelu vuodelta 2014 englanniksi täältä.
Majoitus
Hotelli: Hotel Alpenruh ***
Osoite: Hinter der Egg, CH-3825 Mürren, Switzerland
Varaus: Hotelli Alpenruhin kautta
Hinta: Ota yhteyttä hotelliin: alpenruh@schilthorn.ch
Kaupunkivero: 0,00 EUR / henkilö / yö
Aamiainen: Sisältyy hintaan
Wi-Fi: Ilmainen
Pysäköinti: Mürren on autoton kylä, pysäköintipaikka on Stechelbergin köysirata-aseman luona
Huom!: Schilthorn Cableway Carparkin pysäköintihinnat täällä, lippu köysiratavaunuun 11,00 CHF / aikuinen (Stechelberg – Mürren)
Sisäänkirjautuminen: 14.00 – 21.00
Uloskirjautuminen: 8.00 – 11.00
Huonetyyppi: Kolmen hengen huone
Vaihdoimme vaatteet hotellilla iltaa varten, pukeutumiskoodi oli: “James Bond – tyylinen, urheilullinen ja tyylikäs”.
007 Travelers-perhe Photo credit: Schilthornbahn AG, Markus Födisch (alle Rechte vorbehalten/all rights reserved) |
Tapasimme Anu Anttilan, joka on Adamella-nimisen yrityksen perustaja ja omistaja. Hänen partnereitaan ovat mm. Ferretti Tourism Marketing ja Jungfrau Region. Anu oli ainoa suomalainen tilaisuudessa meidän lisäksemme.
Anu Anttila / Adamella & Pirita / 007 Travelers |
Pikku Agentti Matkaaja & Mika / 007 Travelers |
Tapasimme lisää monia hyviä Bond-ystäviä, kuten Morten Steingrimsenin Norjasta. Hän on päätoimittaja ja perustaja: James Bond-Magasinet (“The Norwegian James Bond Magazine”).
Morten Steingrimsen |
Pikku Agentti Matkaaja & Pirita / 007 Travelers & James Bond George Lazenby |
Oli myös suuri kunnia tavata Annelis Stähli – von Allmen uudelleen, hän on johtanut Hotel Eigeria, joka on Bondiin liittyvä hotelli. Voit lukea haastattelumme vuodelta 2014 englanniksi täältä.
Lue raporttimme tästä VIP-tilaisuudesta englanniksi täältä. Paljon kuvia Bond-tähdistä sekä video!
Lauantai 1.8.2015
Söimme aamiaista Mürrenissä ja näimme Michael Hacklin (007collector.com), tämän jälkeen kirjauduimme ulos, oli aika sanoa toistaiseksi näkemiin ystävillemme ja kontakteillemme.
Matkallamme löysimme tämän hienon 007-kaupan!
Huomasimme, että samassa yhteydessä on myös baari!
Pysyhän tarkkana seuraavaa 007-matkakertomustamme varten, jossa matkaamme Maggiorejärven maisemissa.
About The Author
Pirita and Mika travel around the world searching for James Bond filming locations. Since 2010.