007-Matkakertomus: Kotka (SUOMI) 2014
September 12, 2014 3 By 007 TravelersKOTKA 5.-7 syyskuuta 2014
Majoitus:
Bussimatkan kesto: 2 tuntia / suunta
Laiva: Otava
Reitti: Kotka – Haapasaari – Kotka
Hinta: Ilmainen
Laivamatkan kesto: 2 tuntia / suunta

Kauniina aurinkoisena perjantai-iltapäivänä otimme suunnan kohti Kotkaa. Matkamme alkoi Helsingistä Kiasman kulmalta, josta nousimme Onnibussin kyytiin. Onnibussiin saa lippuja heidän nettisivuiltaan ja mitä aiemmin matkan varaat ja maksat, sitä edullisemmaksi se tulee.
Matkamme Kotkaan kesti kaksi tuntia ja meni mukavasti. Kotkaan saavuttuamme ostimme hieman matkaevästä ja ruokaa illaksi paikallisesta SALE-kaupasta, jossa oli oikein hyvä palvelu ja ystävällinen henkilökunta.
He soittivat meille taksin, joka vei meidän Kuusisen / Sapokan satamaan, jossa yhteysalus OTAVA olikin jo valmiina odottelemassa matkustajia.
Tiesimme, että James Bondilla oli sininen moottorivene ja matkusti saarelle, joka sijaitsi kymmenen mailin päässä Venäjän rajalta. Päättelimme koordinaateista, että saari saattaisi olla Haapasaari. Matkallaan saarelle Bond näki paljon asumattomia saaria, joissa oli paljon mäntyjä.
”Aurinko aleni varhain, ja alkoi jo hämärtää hänen nähdessään Lublinin. Sen mastot kohosivat horisontissa kuin etäiset kallistuneet puut. Bond ohjasi sitä kohti.
Saari oli puolen mailin päässä sen takana, kalliomöhkäle, jonka laella kasvoi mäntyjä kuin tukkana.”
Matkallaan Bond näki Lublin-nimisen laivan. Kysyimme Otavan miehistöltä Lublinista, ja he löysivät netistä Lublin-laivan, joka hyvinkin saattoi olla inspiraationa kirjailija John Pearsonille hänen kirjoittaessaan Lublin-laivasta.
![]() |
Lublin |
“Bondin piti lähteä Kotkaan, joka oli satamapaikka ja viimeinen suuri kaupunki ennen Venäjän rajaa. Siellä hän ottaisi moottoriveneen – Birkin selosti pitkään, miten hankalaa sen hankkiminen oli ollut – ja ajaisi eräälle pienelle saarelle kymmenen mailin päähän rajavyöhykkeeltä.”
“Siellä oli kaksi pientä puista majaa ja laiturinpätkä, mutta ei elonmerkkiäkään. Bond ajoi laituriin, kiinnitti veneen ja hyppäsi maihin.”
“Hän oli tullut hyvissä ajoin ja tutki saarta. Siellä ei ollut ketään, mutta hänen ihmeekseen toinen maja oli auki. Hän kurkisti sisään. Se oli karkeasti kalustettu – tuoleja, pöytä, huopia laverilla. Bond vetäisi aseensa esiin ja astui sisään. Maja oli tyhjä.”
Haapasaari
Haapasaari on saari Suomenlahdella Kotkan kaupungissa ja entinen Suomen kunta. Asukkaita Haapasaarella on 17 (31.12.2012).
Haapasaari sijaitsee 23 kilometriä Kotkansaarelta kaakkoon. Saari muistuttaa muodoltaan tuplahevosenkenkää.
Haapasaaren koulu
Koulu oli toiminnassa vuosina 1890 – 1973 jakaen tietoja ja taitoja parhaimmillaan lähes 50 oppilaalle. Nyt koulua voidaan vuokrata majoitusta varten. Koulua isännöi Haapasaari-seura.
Haapasaaren Osuuskauppa
Haapasaaren Osuuskauppa on Suomen pienin itsenäinen osuuskauppa.
Se palvelee asiakkaita ympäri vuoden, talvisaikaan neljänä päivänä viikossa ja kesäaikana joka päivä.


Kirjauduimme sisään Hotelli Seurahuoneelle.


Tutkimme Kotkaa lisää ja löysimme tehtaan piiput, jotka myös Bond -kirjassa mainittiin.
“He olivat Kotkassa lounasaikaan. Se oli pieni pirteä ja nykyaikainen, lasitehtaiden ja valtavan paperitehtaan ympärillä kasvanut kaupunki. Ilma tuoksui pihkalle. Oli raikas syksyinen päivä, ja Bond tunsi piristyneensä. Birkinillä oli monokkeli tiukasti silmällään, ja hän esitteli ylpeänä Bondille hankittua moottorivenettä.”
Sapokanlahti Tallinnankadun varrella työntyy merestä muodostaen merellisen poukaman Kotkansaareen. Sapokan Vesipuisto on kaupunkilaisille ja matkailijoille tärkeä paikka, jossa viihdytään ympäri vuoden.
Puiston kunnostaminen aloitettiin vuonna 1990. Neljä vuotta myöhemmin puisto valmistui kaupunkilaisten iloksi ja virkistykseksi.
Sapokan Vesipuiston suunnittelun keskeiset elementit runsaan ja monipuolisen kasvillisuuden lisäksi ovat vesi, kivi ja valaistus.
Uloimmalta aallonmurtajalta puolen kilometrin pituisessa putkessa johdettu merivesi syöksyy lahdelmaan noin 20 metriä korkeasta putouksesta.
![]() |
Pirita & Mika |
Maretarium
Maretarium – kotimaisten kalojen upea akvaariotalo
Maretarium on ainutlaatuinen suomalaisten kalojen akvaariotalo, jossa vesistöjemme asukit elävät luonnonmukaisesti vuodenaikojen mukaan. Maretarium on paitsi viihdyttävä, myös innostavan hyödyllinen elämys koko perheelle. Tarjolla on paljon kiehtovaa nähtävää ja runsaasti tietoa. Maretarium sopii ihan jokaiselle!
Merikeskus Vellamo – ei mikään tavallinen museo, vaan monipuolinen kohtaamispaikka
Merikeskus Vellamo on Suomen merimuseolle ja Kymenlaakson museolle rakennettu upea uudisrakennus, jonka palkittu arkkitehtuuri on herättänyt sekä kansallista että kansainvälistä huomiota. Rakennus kohoaa uljaana, 300 metriä pitkänä ja 30 metriä korkeana aaltomaisena ja monumentaalisena maamerkkinä Kotkan Kantasatamassa aivan kaupungin keskustan tuntumassa.
Kirjassa Bond matkaa myöhemmin Kairoon, meilläkin on jo uusi Bond-matka suunnitteilla.
![]() |
Haapasaari |
![]() |
Haapasaari |
Katso lisää Kotkan turistinähtävyyksiä täällä
Kaupunkilehti Ankkurin haastattelu käynnistämme Kotkassa täällä
Lisää 007-Matkakertomuksia täällä
- 007 Event: Diandra & Bond / Turku Concert Hall, Finland
- Meet two James Bonds at the same trip!
- Helsingin Sanomien toimittaja suosittelee: Pallosalama 50 vuotta -juhlanäytös
- 007 Filming location: Checkpoint Charlie / Octopussy (1983) / (publicity shot / Roger Moore)
- 007 Food: Dhal bhati
- Bond girl: Mademoiselle Deladier
- VIDEO: James Bond vs Austin Powers
- 007 Food: Karelian hot pot / stew
- Bond around the world – Sir Roger Moore, the most travelled Bond
- 007 Filming location: Bond (as Sir Hilary Bray) meets Irma Bunt at railway station / On Her Majesty’s Secret Service (1969)
About The Author
Pirita and Mika travel around the world searching for James Bond filming locations. Since 2010.
Terve.
Hieno kertomus Kotkan matkasta, tosi hienoin kuvin.
Kotkan paikallislehti Ankkurissa oli tänään lauantaina juttu matkasta, jolloin tuli mieleen, että
täällä Kotkassa olisi ollut vielä nähtävänä Bondiin liittyvä kohde:
Scaramangan auto AMC Matador Coupe elokuvasta Man with the Golden Gun.
T. Petri
petri.nojd(at)kymp.net
Hei Petri, paljon kiitoksia!
Mielenkiintoinen tieto, kertoisitko lisää, missä auto on ja mistä lisätietoja? 🙂
Hei, kiva idea! Eipä ollut kotkalaiselle matkabloggaajalle välähtänyt.
Jos maanantaina osuu tänne, Mericafé Kristiinassa soitetaan jazzia klo 19 – 21. Vapaa pääsy.