Eri näyttelijöiden versiot Ernst Stavro Blofeldista

Teksti: 007 Travelers

Elokuvissa James Bondin arkkivihollista Ernst Stavro Blofeld on näytellyt iso kirjo eri näyttelijöitä. Aluksi Blofeldista nähtiin vain silhuetti ja kuultiin hänen äänensä, ensimmäistä kertaa elokuvassa “Salainen agentti 007 Istanbulissa” (“From Russia with Love“, 1963), ja sitten elokuvassa “Pallosalama” (“Thunderball“, 1965). Vartalon takana näissä elokuvissa on näyttelijä Anthony Dawson, joka tunnetaan paremmin Professori Dentin roolista ensimmäisessä Bond-elokuvassa “Salainen agentti 007 ja tohtori No” (“Dr. No“, 1962) ja äänenä toimii Eric Pohlmann. Leffassa “Elät vain kahdesti” (“You Only Live Twice“, 1967) Blofeldin kasvot nähtiin ensimmäistä kertaa. Tuottajat Albert R. Broccoli ja Harry Saltzman sekä ohjaaja Lewis Gilbert palkkasivat rooliin tsekkiläisen näyttelijän Jan Werichin, mutta kun olivat kuvanneet häntä muutaman viikon ajan, he totesivat, että hän oli enemmän iloisen joulupukin näköinen, kuin pelottavaksi tarkoitettu pahan ruumiillistuma. Werich jouduttiin korvaamaan uudella näyttelijällä ja roolin veti läpi lopulta Donald Pleasence, joka myöhemmin tuli tutuksi ennen kaikkea Halloween- elokuvista, joissa hänen roolinsa oli tohtori Samuel Loomis. Pleasencen esittämä valkoista kissaa silittävä arpinaamainen hahmo on ehkä parhaiten mieliin jäänyt elokuvallinen hahmotus Blofeldista. Yhtenä syynä tähän varmaan on, että Mike Myersin tähdittämissä Austin Powers– parodioissa hänen esittämä Dr. Evil on eniten juuri Pleasencen esittämän Blofeldin näköinen.

Blofeld: “James Bond. Saanko esitellä itseni. Olen Ernst Stavro Blofeld. Minulle kerrottiin, että teidät murhattiin Hong Kongissa.”
James Bond: “Kyllä, tämä on minun toinen elämäni.”
Blofeld: “Mutta te elätte vain kahdesti, herra Bond.”

Vuoden 1969 elokuva “Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa” (“On Her Majesty’s Secret Service“, 1969) ei ota lainkaan huomioon sitä seikkaa, että Bond ja Blofeld tapasivat jo edellisessä elokuvassa “Elät vain kahdesti“. Pääsyynä tähän on se, että elokuvassa haluttiin olla uskollisia Ian Flemingin kirjalle ja kirjamaailmassa “majesteetti“- kirja ilmestyi ensin, ja Bond tapasi siinä ensimmäistä kertaa kirjassa Blofeldin. Ehkä asian, että herrat eivät toisiaan tunnista voisi myös selittää sillä, että kummankin näyttelijä on muuttunut edellisestä elokuvasta. “Elät vain kahdesti“- elokuvan Bond on vaihtunut Sean Connerysta George Lazenbyksi ja Blofeld Donald Pleasencesta Telly Savalakseksi. Savalasin Blofeld on selvästi fyysisempi ja urheilullisempi ilmestys kuin Pleasence ja hyvin “amerikkalainen” vaikka kreikkalaiset sukujuuret omaakin. Blofeldin tavoitteena on saada itselleen kreivi de Bleauchampin arvonimi. Elokuvan lopussa Blofeld ja hänen apurinsa Irma Bunt (Ilse Steppat) surmaavat Bondin vastavihityn vaimon Teresan (Diana Rigg).

James Bond: “Tarvitaan muutakin kuin korvanlehtien leikkaus sinun muuttamiseksi kreiviksi.”
Blofeld: “Saatan vielä yllättää sinut, mutta itselläsi ei ole yllätyksiä enää tarjota. Tiedän kaiken tehtävästäsi, Bond.”

“Timantit ovat ikuisia” “(“Diamonds are Forever“, 1971)- elokuvassa Bondiksi palaa Sean Connery ja Blofeldin roolissa nähdään brittiläinen Charles Gray. Bond tappaa Blofeldin jo elokuvan alussa, mutta kuollut mies onkin Blofeldin kaksoisolento, joita leffassa riittää myöhemmin lisääkin. Myöhemmin Bond luulee ampuneensa Blofeldin, mutta tämäkin osoittautuu kaksoisolennoksi. Charles Grayn esittämä Blofeld on humoristisempi kuin aiemmat versiot itsestään. Gray pukeutuu elokuvassa jopa naiseksi, jotta ei paljastuisi. Lopulta myös oikea Blofeld kuolee elokuvan lopussa, kun Bond murskaa hänet oman sukellusveneensä kanssa öljynporauslautalla. Vai oliko hänkin lopulta vain kaksoisolento? 🙂

Kymmenen vuotta myöhemmin elokuvan “Erittäin salainen” (“For Your Eyes Only“, 1981) alkujaksossa nähdään yllättävän tutun oloinen hahmo. Pyörätuolissa oleva kissaa silittävä kaljupäinen mies yrittää tappaa Bondin (Roger Moore) ottamalla kauko-ohjaimella haltuunsa helikopterin, jonka kyydissä Bond on. Blofeldin näköistä miestä näyttelee John Hollis, mutta äänenä toimii Robert Rietty. Bond saa kuitenkin kopterin omaan hallintaansa ja pudottaa lopulta kaljupäisen miehen pyörätuolineen savupiippuun. Tämä oli viittaus Pallosalaman tuottaneelle Kevin McClorylle, että Broccoli ja Bondeja tuottava EON Productions – tuotantoyhtiö pärjää hyvin ilman Blofeldia. Kaikki oli saanut alkunsa jo 1950-luvun lopulta, jolloin Ian Fleming, Kevin McClory ja Jack Whittingham olivat tehneet yhdessä käsikirjoitusta Bond-elokuvaan, joka ei kuitenkaan realisoitunut. Fleming käytti osia käsikirjoituksesta romaaniinsa “Pallosalama” ja McClory ja Whittingham haastoivat tämän oikeuteen ja voittivat oikeustaiston Pallosalaman oikeuksista. Bond-sarjan vakiotuottajat Albert R. Broccoli ja Harry Saltzman pelkäsivät, että McClory tekisi kilpailevan Bond-elokuvan ja tästä syystä tekivät Pallosalaman elokuvaversion yhdessä tämän kanssa, antaen McClorylle tuottajan tittelin. Pallosalaman oikeudet jäivät McClorylle, mutta tämä ei saisi kymmeneen vuoteen tehdä materiaalista Bond-leffaa.

McClory odotti kuitenkin kärsivällisesti kunnes kymmenen vuotta oli kulunut ja 70-luvun puolivälissä alkoi suunnitella “Pallosalaman“- uusintaversiota. Hän sai lopulta käsikirjoittajiksi kuuluisan agenttikirjailija Len Deightonin ja Bond-tuottajien harmiksi itsensä Sean Conneryn, joka oli riitaantunut heidän kanssaan omasta palkkiostaan James Bondina. Lopulta Connery suostui vielä kerran myös elokuvan pääosaan ja Conneryn vaimon Micheline Roquebrunen ehdotuksesta elokuva sai nimen “Never Say Never Again“, joka suomennettiin muotoon “Älä kieltäydy kahdesti“. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 1983, jolloin myös “virallinen” Bond-elokuva “Octopussy-mustekala” (“Octopussy“, 1983) sai ensi-iltansa pääosassaan Roger Moore. Blofeld teki myös paluun Conneryn elokuvassa ja rooliin valittiin ruotsalainen Max von Sydow. Hänen esittämänsä Blofeld ei elokuvassa tee muuta kuin istuu tuolissaan valkoinen kissa sylissä ja on yhteydessä ulkomaailmaan videoyhteyden välityksellä. SPECTREn operaation nimi elokuvassa on The Tears of Allah.

Blofeld: “Sitten tuleviin. SPECTREn rohkeimpaan yritykseen, jonka rinnalla aiemmat toimemme ovat merkityksettömiä. Arvoisa Numero Yksi on yksin vastuussa koko operaatiosta, jota kutsutaan tästä lähin “Allahin kyyneliksi” (The Tears of Allah).”

Kevin McClory suunnitteli vielä uuden Bond-elokuvan tekemistä omistamansa materiaalin pohjalta aina kuolemaansa (2006) saakka. Vasta vuonna 2013 Bondien oikeudet omistanut tuotantoyhtiö Metro-Goldwyn-Mayer (MGM) ja McCloryn perikunta sopivat riitansa oikeuksista Blofeldin hahmoon ja SPECTRE-organisaatioon ja tuotantoyhtiöt Danjaq ja MGM saivat täydet oikeudet haltuunsa ja käyttää sekä SPECTRE– organisaation nimeä että Ernst Stavro Blofeldin hahmoa.

Tuottajat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli tarttuivat välittömästi mahdollisuuteen ja seuraavan Bond-elokuvan nimeksi tuli “007 SPECTRE” (“SPECTRE“, 2015) ja Daniel Craigin tähdittämän elokuvan konnaksi tuli Christoph Waltzin esittämä Franz Oberhauser, joka paljastuu myöhemmin Ernst Stavro Blofeldiksi. Juonikuvio on sellainen, että Franz Oberhauser oli Hannes Oberhauserin (hahmo Ian Flemingin “Mustekala” novellista) poika. Hannes Oberhauserista taas tuli Bondin huoltaja tämän vanhempien kuoltua Bondin ollessa 11-vuotias. Bondista tuli ottoisänsä suosikki ja tästä syystä Franz surmasi 42-vuotiaan isänsä ja lavasti oman kuolemansa olleessaan 16-vuotias. Franz otti uudeksi nimekseen Ernst Stavro Blofeld, sukunimen tullessa hänen äitinsä puolelta. Myöhemmin hän perusti “SPECTRE“- organisaation ja kertoo Bondille, että hän on kaikkien Bondin viimeaikaisten kärsimysten takana, viitaten kaikkiin aiempiin Daniel Craigin Bond-leffoihin. Elokuvassa Blofeld kiduttaa Bondia, mutta 007 pääsee pakenemaan ja lopulta Lontoossa ampuu Blofeldin helikopterin alas, ja sen sijaan että ampuisi hänet, 007 antaa pidätyttää Blofeldin. Blofeld saa elokuvassa tapahtuvassa räjähdyksessä arven kasvoihinsa, joka muistuttaa paljon Donald Pleasencen Blofeldin kasvoissa “Elät vain kahdesti“- elokuvassa olevaa arpea.

Blofeld: “Minä. Se olin aina minä, James. Kaiken kärsimyksesi aiheuttaja.”

“007 No Time to Dien” (“No Time to Die“, 2021) tapahtumat sijoittuvat viiden vuoden päähän edellisen elokuvan tapahtumista. Blofeld on vankilassa Belmarshin vankilassa Lontoossa, jonne Bond menee tätä tapaamaan yhdessä Madeleine Swannin (Léa Seydoux) kanssa, jonka isä Mr. White (Jesper Christensen) oli Blofeldin palveluksessa ennen Blofeldin tälle aiheuttamaa kuolemaa “SPECTRE“- elokuvassa. Lyutsifer Safin (Rami Malek) on saanut painostettua Madeleinen käyttämään hajustetta, jossa on tappavaa myrkkyä. Madeleinen koskettaessa Blofeldia, mies kuolisi. Madeleine kuitenkin panikoi ja poistuu paikalta, mutta Bondin koskettaessa Madeleinea, hän tartuttaa Bondin ja kun Bond koskee Blofeldia, tämä kuolee melkein heti sen jälkeen. Näin Blofeldin taru on taas ainakin toistaiseksi tullut loppuun Bond-leffoissa. Elokuvassa kerrotaan myös Blofeldin syntymäaika, joka on 4.7.1946. Tämä tekee hänestä noin 75-vuotiaan (vuonna 2021, elokuvan ensi-illan aikoihin), joka on hänelle yllättävän vanha ikä, ottaen huomioon, että elokuvassa “007 SPECTRE” kerrotaan Blofeldin isän Hannes Oberhauserin ottaneen Bondin ottopojakseen 11-vuotiaana ja Bondin ja Franzin viettäneen lapsuutta tästä eteenpäin yhdessä. Näyttelijä Christoph Waltz itse on syntynyt vuonna 1956. Hän on ensimmäinen näyttelijä, joka on näytellyt kahdesti Blofeldia, jonka kasvotkin on nähty ruudussa.

Blofeld: “Luulin etten näkisi sinua enää koskaan mutta kohtalo toi meidät takaisin yhteen. Nyt meillä on yhteinen vihollinen. Miten siinä niin kävi?”
James Bond: “Kun elää tarpeeksi kauan, niin…”

Christoph Waltzin näyttelemä Blofeld on edeltäjiään sadistisempi kiduttaessaan Bondia ja yrittäessään tappaa tätä eri käänteissä. Waltz on kylmä ja laskelmoiva Blofeld. Hänen tulkinnassaan Blofeld ei ole niin fyysinen kuin esimerkiksi Telly Savalas, vaan käyttää voimaa tarvittaviin tehtäviin sellaisia apulaisia kuin Mr. Hinx (Dave Bautista) elokuvassa “007 SPECTRE“.

Ian Fleming esitteli ensimmäistä kertaa Blofeldin kirjassaan “Pallosalama” (“Thunderball“, 1961), ja kertoo, että tämä on syntynyt 28. toukokuuta 1908 (joka oli myös itsensä Flemingin syntymäpäivä), syntynyt puolalaisesta isästä ja kreikkalaisesta äidistä Gdyniassa ja Fleming kuvaili Blofeldia kirjassaan näin:

“Läsnäolijoita verkkaisesti, lauhkeasti tarkastelevien silmien alla ei ollut poimuja. Hyvinhoidetun, tuuhean, mustan, lyhyeksileikatun tukan alapuolella olevissa jykevissä kasvoissa ei näkynyt irstailun, sairauden eikä vanhuuden merkkejä. Leuka, johon alkoi ilmestyä keski-iän mukanaan tuomia arvovaltapoimuja, kuvasti päättäväisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Vasta kookkaan, paksun nenän alla oleva suu pilasi vaikutelman filosofin tai tiedemiehen kasvoista. Ylpeät ja ohuet, huonosti parantunutta haavaa muistuttavat yhteenpuristetut, tummasävyiset huulet, jotka näyttivät pystyvän vääntymään vain vinoon, rumaan hymyyn, kuvastivat halveksuntaa, tyrannimaisuutta ja julmuutta. Nämä ominaisuudet tuntuivat kuitenkin olevan peräisin joltakin Shakespearen näytelmän konnalta. Sillä mikään Blofeldissa ei ollut mitätöntä.

Blofeld painoi pitkälti yli sata kiloa. Hänen ruumiinsa oli ennen ollut melkein pelkkiä lihaksia – hän oli ollut nuorena amatööripainonnostaja – mutta kymmenen viime vuoden aikana se oli veltostunut, ja nyt hänellä oli valtava vatsa, jota hän yritti peittää väljien housujensa ja hienokuosisten, kahdella nappirivillä varustettujen pukujensa avulla – tänä iltana hänellä oli yllään beigenvärinen kuusipeuran nahkaa muistuttavasta kankaasta valmistettu puku. Blofeldin kädet ja jalat olivat pitkät ja solakat. Ne olivat tarpeen vaatiessa nopealiikkeiset, mutta tavallisissa olosuhteissa, kuten nyt, liikkumattomat ja levolliset. Lopuksi mainittakoon, että Blofeld ei juonut eikä polttanut. Hän ei myöskään ollut tiettävästi koskaan maannut kummankaan sukupuolen edustajan kanssa. Mitä paheisiin ja fyysisiin heikkouksiin tulee, Blofeld oli aina arvoitus niille, jotka hänet tunsivat.”

Ian Fleming: “Pallosalama” (1961)

Blofeld esiintyi kolmessa Ian Flemingin kirjassa: “Pallosalama” (“Thunderball“, 1961), “Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” (“On Her Majesty’s Secret Service, 1963″) ja “Elät vain kahdesti” (“You Only Live Twice,”, 1964). Viimeisimmästä näistä Blofeld kuolee.

Sivuhuomautuksena mainittakoon vielä, että John Gardnerin kirjoittamassa Bond-kirjassa “Koston hetki, James Bond” (“For Special Services“, 1982) paljastuu, että Blofeldilla on tytär Nena Bismaquer omaa sukua Blofeld, joka kuitenkin kuolee kyseisessä kirjassa. Elokuvamaailmassa Blofeldin jälkeläisiä ei ole vielä nähty.

Lisää MUITA 007-AIHEISIA UUTISIA täällä