Salaisen agentin ruokakohtauksia / Ravintola Finnjävel

Mitä: Salaisen agentin ruokakohtauksia. Pekka Strang lukee ruoan ohessa sitaatteja Ian Flemingin Bond-kirjoista

Missä: Ravintola Finnjävel, sali, Ainonkatu 3, Helsinki

Milloin: 18.8.2021 klo 18.00

Saavumme viihtyisään Finnjävelin ravintolasaliin. Taustalla tunnelmaa nostattaa jo tutut sävelmät Bond-elokuvista. Alkudrinkiksi otetaan tietysti Martini, “Vesper Martini“, joka on saanut nimensä Ian Flemingin ensimmäisen 007-kirjan “Casino Royalen” (1953) Bond-tytön Vesper Lyndin mukaan. Toinen aperitiivisuositus oli “Bollinger Cuvée Brut“, joko lasissa (10 cl) tai pullollinen.

Saavuimme tilaisuuteen rokotettuina ja FFP2-hengityssuojaimin. Pöydät olivat sopivan turvavälin päästä toisistaan. Vastaanotto ja pöytiin ohjaus Henri Alénin ja Tommi Tuomisen Finnjävel-ravintolassa sujui ammattimaisesti ja ystävällisesti. Oli hienoa päästä taas pitkästä aikaa tapaamaan ihmisiä, puolitoista vuotta on mennyt ilman oikein minkäänlaista kontaktia toisiin ihmisiin. Bond-konnatar Elektra Kingin sanoin “There´s no point of living, if you can´t feel alive”. Ja nyt taas tunsi hetken elävänsä. Toivottavasti vastaavanlaisia tilaisuuksia tulee pian lisää.

Yleisön eteen astelee karismaattinen Jussi-palkittu näyttelijä Pekka Strang, joka aloittaa illan sitaatilla Flemingin kirjasta “007 ja kultasormi” (Goldfinger, 1959).

Kirjan ensimmäinen kappale taustoittaa mainiosti Bondia itseään:

“James Bond istuskeli Miamin lentoaseman paviljongissa päässään kaksi tuplabourbonia ja mielessään elämän ikuiset arvoitukset.

Ihmisten tappaminen oli osa hänen ammattiaan. Hän ei ollut koskaan pitänyt tappamisesta, ja kun hänen oli ryhdyttävä siihen, hän suoriutui puuhasta mahdollisimman siististi ja unohti sitten koko jutun. Hänenlaisensa salaisen asiamiehen, erään niistä harvoista ja valituista, jotka kuuluivat 00-etuliitteellä merkittyyn jaostoon – niiden miesten joukkoon, jotka salainen palvelu oli valtuuttanut tappamaan tarvittaessa – oli suhtauduttava kuolemaan yhtä viileästi kuin kirurgin. Jos jonkun oli kuoltava, asiaa ei voinut auttaa. Haikailu ei tässä ammatissa ollut paikallaan; ei, se oli kuin tuhoisa, tikittävä tupajumi sielun seinämiä nakertamassa.”

Ian Fleming “007 ja Kultasormi” (1959)

Tilaamme ruoan kanssa viinipaketin, joka sisältää seuraavat juomat: “Pierre Péters Grand Cru Blanc de Blancs Champagne“, ” Chianti Classico Querciabella” ja “Moscato d’Asti Il Falchetto“.

Strang siteeraa tyylikkäästi Kultasormi-kirjan alusta kohtaa, jossa Bond-tapaa jo “Casino Royale“-kirjasta tutun Junius Du Pontin. De Pont epäilee, että Auric Goldfinger- niminen tyyppi huijaa häntä korttipöydässä ja pyytää Bondia tutkimaan asiaa. Keskustellessaan asiasta 007 ja Du Pont syövät “Bill´s on the Beach” – nimisessä ravintolassa Miamissa, Yhdysvalloissa. Paikan nimi on keksitty, mutta Fleming on sanonut keksineensä sen oikeasta paikasta Miamissa, joka on “Joe´s Stone Crab“. 007 Travelers kävi syömässä kyseisessä paikassa Miamin Bond-matkallamme. Voit lukea lisää Joe´s Stone Crabistä täältä.

“Juhlallisin menoin pöydälle sijoitettiin suuri hopeatarjotin, jolla oli suurikokoisia ja valmiiksi perattuja rapuja. Voisulaa kukkuroillaan oleva hopeinen kastikekulho ja iso paahtoleipätarjotin asetettiin molempien miesten lautasten viereen. Samppanjatuoppien sisältö kuohui vaaleanpunaisena. Lopulta käväisi niljakkaasti hymyilevä hovimestari heidän tuoliensa takana sitomassa molempien kaulaan valkeat, silkkiset ruokaliinat, jotka ulottuivat syliin asti.

Bondin mieleen muistui se Charles Laughtonin rooli, jossa tämä näytteli Henrik Kahdeksatta, mutta herra Du Pont itse sen paremmin kuin naapuripöydissä istuvat ihmisetkään eivät nähneet mitään ihmeteltävää kaikessa tässä pröystäilyssä. – Jokainen pitäköön huolen itsestään, hihkaisi herra Du Pont ja haravoi lautaselleen suuria ravunkappaleita, valeli ne huolettomasti voisulassa ja kävi käsiksi. Bond seurasi esimerkkiä ja alkoi syödä, tai pikemminkin ahmia, elämänsä herkullisinta ateriaa.”

Ian Fleming: “007 ja Kultasormi” (1959)

Salaisen agentin illallinen Finnjävelissä alkaa. Alkuruoka tuodaan pöytään. Se on nimetty mainion Bondmaisesti: “GoldenEye“, ja sisältää lepuskan, muikunmätiä ja hapankermaa.

Pekka Strang lukee alkuruuan jälkeen käyttäytymisoppeja 1960- ja 70-luvun oppasta. Nykypäivänä nämä opit tuntuvat varsin hauskoilta.

Pääruuan aika. Se on paistettua karitsaa ja hollanninkastiketta ja on nimeltään “Karitsaa Royale” 🙂

Pekka lukee otteita Flemingin kirjasta “Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” (On Her Majesty´s Secret Service, 1963).

“Hänen kuluneet matkalaukkunsa tuotiin huoneeseen ja kiirettä pitämättä hän purki niiden sisällön, tilaten sitten alhaalta Taittinger Blanc de Blanc -pullon, josta oli muodostunut hänen perinteellinen juomansa Royalessa. Kun pullo tuotiin jäähdytetyssä hopeakulhossa, hän joi neljänneksen siitä melko nopeasti ja meni sitten jääkylmään suihkuun pestäkseen maanteiden pölyt hiuksistaan Pinaux Elixirillä, verrattomalla shampoolla. Sitten hän sonnustautui tummansinisiin tropiikinohuihin worsted-housuihin, valkoiseen sea-island -puuvillapaitaan, sukkiin ja mustiin mokkasiinimallisiin kenkiin (hän inhosi kengännauhoja) ja siirtyi istumaan ikkunan ääreen, missä katseli tien takaa näkyvää merta ja tuumi missä nauttisi päivällisen ja mitä söisi.

James Bond ei ollut herkkujen tuntija. Englannissa hän tuli toimeen pariloidulla merianturalla, kananmunilla ja kylmällä paahtopaistilla perunasalaatin kera. Mutta ulkomailla matkustaessaan ja silloin enimmäkseen yksin ollessaan ateriat tarjosivat hänelle tervetullutta vaihtelua. Jotakin mitä odotti mielellään, mikä laukaisi nopean ajamisen jännityksen, jonka tarjoamat riskit hän oli joko kiertänyt tai ottanut, täpärät selviytymiset ja alituisen kalvavan huolen auton moottorista. Sen jälkeen kun oli selvittänyt pitkän taipaleen Ventimigliasta Italian rajalta mukavasti kolmessa vuorokaudessa (Taivas tiesi, ettei hänellä ollut mitään syytä kiiruhtaa Päämajaan) hän oli saanut rehellisesti sanoen tarpeekseen syöpötteleville turisteille viritetyistä satimista. “Hostelleries”, “Vieilles Auberges”, Relais Fleuris” – hän tunsi ne kaikki. Yhtä tuttuja olivat “Bonnes Tables” ja “Fines Bouteilles”. Hän oli tilannut monet “Spécialités du Chef” – tavallisesti muutamia herkkusieniä paksussa viinikermakastikkeessa, joka salasi lihan tai kalan kehnouden. Hän oli läpikäynyt koko maiskuttelevan viinien ja ruoan rituaalin ja saanut aivan kyllikseen myös Bisodolista, joka kuului asiaan.”

Ian Fleming: “Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa” (1963)

Jännitystä iltaan ennen jälkiruokaa tuo palohälytys. Kaikki joutuvat pienelle pakolliselle happihyppelylle ulos. Palokunta on kuitenkin nopeasti paikalla ja tarkistaa tilanteen. Keittiössä on hieman kärähtänyt, mutta ei mitään vakavaa.

Pääsemme takaisin pöytiimme ja jälkiruuaksi tuodaan “Liquorice Onatopp“, joka on nimetty “007 ja kultainen silmä” – elokuvasta tutun Xenia Onatoppin mukaan. Finnjävelin Onatopp sisältää sitruunavanukasta ja lakritsisorbetia.

Käymme vielä moikkaamassa Pekkaa ja kiittämässä hienosta Fleming-tulkinnasta. Kiitos myös koko Finnjävelin henkilökunta erittäin hyvästä menusta ja siihen sopivista viineistä. 007 Travelers valmistaa itsekin Bond-ruokia, joten arvostamme tilaisuutta paljon. Ilta oli todella onnistunut ja toivomme, että vastaavanlaisia järjestettäisiin jatkossakin!

KATSO LISÄÄ 007-TAPAHTUMIA TÄÄLTÄ