007-matkakertomus: Florida (USA) 2019: Cabana Club ja Ricou Browningin tapaaminen

Lukeaksesi Floridan matkakertomuksemme päivästä yksi, klikkaa tästä

7. heinäkuuta 2019

Päivän Bond-kohde:

National-hotelli

Hyvää huomenta Miami Beach! Jälleen kaunis aamu Miamissa. Tällä kertaa kokeilimme aamupalaa omalla hotellillamme The Hotel of South Beachillä.

Ennenkuin päivä oli liian kuuma suuntasimme Miamin Lummus Park Beachille. Oli sunnuntaiaamu ja oli vielä varsin aikaista, joten oli oikein hiljaista ja rauhallista kävellä rannalla.

Sitten kohti päivän päätapahtumaa. Otimme ilmaisen bussin, jolla suuntasimme Miami Beach Convention Centerille, joka sijaitsee osoitteessa 1900 Washington Avenue. Siellä oli Florida Supercon – tapahtuma. Ovet avautuivat kello 10 ja olimme valmiina astumaan heti turvatarkastusten jälkeen sisään.

Florida Supercon on todella suuri tapahtuma ja siellä oli monenlaisia ostosmahdollisuuksia. Monet ihmiset olivat pukeutuneet hienoihin asusteisiin ja olivat todella käyttäneet paljon aikaa niihin.

Me tapasimme legendaarisen Ricou Browningin. Browning on amerikkalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä, tuottaja, käsikirjoittaja, vedenalaisten kuvausten filmaaja ja stuntmies. Bond-yhteisö tuntee hänet tietysti vedenalaisten kuvausten ohjaajana elokuvista “Pallosalama” (1965) ja “Älä kieltäydy kahdesti” (1983). Sean Connery näytteli Bondia molemmissa näissä elokuvissa.

Juttelimme Browningin kanssa Bond-filmeistä ja hän antoi nimikirjoituksensa kuvaansa meille, ja otimme myös yhteiskuvan Browningin kanssa hänen pisteellään.

Sitten meidän piti kiiruhtaa katsomaan Richard Dean Andersonin kysymyksiä ja vastauksia – sessiota. Richard Dean Anderson tunnetaan parhaiten TV-sarjasta “Ihmemies – MacGyver“, jota tehtiin vuosina 1985-1992.

Olimme varanneet etukäteen tapaamisen hänen kanssaan ja kysymyksiä ja vastauksia-tilaisuuden jälkeen otimme yhteiskuvan Richard Dean Andersonin kanssa.

Pirita, Juniori Agentti Matkaaja, Richard Dean Anderson ja Mika

Kävelimme ympäri kongressikeskusta, ostelimme matkamuistoja ja muita messuilla myytyjä tuotteita.

Voit lukea raporttimme tapahtumasta monine kuvineen englanniksi täällä.

Nyt olimmekin jo nälkäisiä kuin sudet ja päätimme syödä lounaan tässä välissä. Ian Flemingin kirjassa “007 ja kultasormi” (1959), Bond yöpyy Cabana Clubilla. Elokuvaversiossa “007 ja kultasormi” (1964) Bond onkin sen sijaan Fontainebleau – hotellilla.

Lähin minkä pystyimme löytämään oli Nautilus Cabana Club, joka sijaitsee osoitteessa 1825 Collins Avenue.

Aivan Bondin alapuolella kaartuivat Cabana Clubin sirot ääriviivat rantaa kohti. Rakennuksen tasakatolla oli siellä täällä pöytien ja tuolien muodostamia pilkkuja sekä yksinäisen päivänvarjon luoma punavalkoraidallinen väriläiskä. Katon alla oli kaksi kerrosta pukuhuoneita. Kaareva julkisivu ympäröi pitkulaista, hohtavanvihreää, viidenkymmenen metrin pituista uima-allasta, jota reunustivat kaikilta puolilta pehmustettujen rantatuolien rivit. Tuolit täyttyisivät pian asiakkaista, jotka saapuivat hankkimaan pintaansa tämän päiväistä viidenkymmenen dollarin hintaista rusketustaan. Valkotakkiset miehet olivat työssä altaan reunustoilla; he suoristivat tuolirivejä, kääntelivät patjoja ja lakaisivat pois eilisiä savukkeentumppeja. Taempana näkyi pitkä, keltainen hiekkaranta ja lisää miehiä, jotka haravoivat puhtaaksi vuoksiveden rajaa, pystyttivät päivänvarjoja ja asettelivat hiekalle patjoja. Ei ollut ihme, että Bondin vaatekaapista löytynyt siisti kortti ilmoitti Aloha-huoneiston hinnaksi kaksisataa dollaria päivältä. Bond suoritti karkean kustannusarvion. Jos hänen itsensä olisi maksettava lasku, häneltä menisi kolmessa viikossa koko vuoden palkka. Hän virnisti hilpeästi itsekseen, meni takaisin makuuhuoneeseen, tarttui puhelimen kuulotorveen ja tilasi itselleen herkullisen, ylettömän kalliin aamiaisen, kartongin Chesterfieldejä ja sanomalehdet.”

Ian Fleming: “007 ja kultasormi” (1959)

Kävelimme hienon aulan ja varsin pitkän käytävän läpi ja löysimme itsemme kauniilta terassilta uima-allasalueen viereltä. Ystävällinen henkilökunta toi meille menut ja olimme valmiita tilaamaan. Cabana Clubilla Bond lopulta tapasi Auric Goldfingerin. Me emme tätä kuuluisaa kullan salakuljettajaa kuitenkaan nähneet…

Aivan Bondin alapuolella kaartuivat Cabana Clubin sirot ääriviivat rantaa kohti. Rakennuksen tasakatolla oli siellä täällä pöytien ja tuolien muodostamia pilkkuja sekä yksinäisen päivänvarjon luoma punavalkoraidallinen väriläiskä. Katon alla oli kaksi kerrosta pukuhuoneita. Kaareva julkisivu ympäröi pitkulaista, hohtavanvihreää, viidenkymmenen metrin pituista uima-allasta, jota reunustivat kaikilta puolilta pehmustettujen rantatuolien rivit. Tuolit täyttyisivät pian asiakkaista, jotka saapuivat hankkimaan pintaansa tämän päiväistä viidenkymmenen dollarin hintaista rusketustaan. Valkotakkiset miehet olivat työssä altaan reunustoilla; he suoristivat tuolirivejä, kääntelivät patjoja ja lakaisivat pois eilisiä savukkeentumppeja. Taempana näkyi pitkä, keltainen hiekkaranta ja lisää miehiä, jotka haravoivat puhtaaksi vuoksiveden rajaa, pystyttivät päivänvarjoja ja asettelivat hiekalle patjoja. Ei ollut ihme, että Bondin vaatekaapista löytynyt siisti kortti ilmoitti Aloha-huoneiston hinnaksi kaksisataa dollaria päivältä. Bond suoritti karkean kustannusarvion. Jos hänen itsensä olisi maksettava lasku, häneltä menisi kolmessa viikossa koko vuoden palkka. Hän virnisti hilpeästi itsekseen, meni takaisin makuuhuoneeseen, tarttui puhelimen kuulotorveen ja tilasi itselleen herkullisen, ylettömän kalliin aamiaisen, kartongin Chesterfieldejä ja sanomalehdet.”

Ian Fleming: “007 ja kultasormi” (1959)

Mr. Junius Du Pont, jonka Bond tapasi jo ensimmäisessä Bond-kirjassa “Casino Royale” (1953) palkkaa Bondin tutkimaan kuinka Goldfinger on niin hyvä kortinpelaaja. Bond saa tietää, että Jill Masterton (elokuvassa Jill Masterson) auttaa Goldfingeriä huijaamaan ja voittamaan Canasta- korttipelissä.

Neljännestä vaille kolme Bond nousi tuolistaan, meni parvekkeelle ja loi varovaisen silmäyksen vihreällä veralla peitetyn neliönmuotoisen pöydän ääressä näkyviin pieniin hahmoihin. Hän meni takaisin huoneeseen ja tarkisti Leican valotusmittarin lukeman. Se oli sama kuin aikaisemminkin. Hän puki ylleen tummansinisen tropiikkipukunsa takin, suoristi solmiotaan ja sujautti Leican kantohihnan kaulansa ympärille niin, että kamera jäi riippumaan hänen rinnalleen. Vilkaistuaan vielä kerran ympärilleen hän lähti ulos, käveli käytävää pitkin hissin luo ja meni sillä pohjakerrokseen. Aulassa hän alkoi tutkia myyntipöytiä, mutta kun hissi oli palannut ylös, hän käveli portaikon luo ja kiipesi verkkaisesti toiseen kerrokseen. Huone numero 200 oli siellä missä hän oli odottanutkin sen olevan. Ketään ei ollut näkyvissä. Hän otti esille yleisavaimen, avasi äänettömästi oven, astui sisälle ja veti oven kiinni. Eteisen naulakossa riippui sadetakki, vaalea kamelinkarvainen ulsteri ja vaaleanharmaa viistokupuhattu. Bond asetti Leican tukevasti oikeaan käteensä, nosti sen kasvojensa tasalle ja tarttui varovasti olohuoneeseen johtavan oven kahvaan. Ovi ei ollut lukossa. Bond avasi sen.

Jo ennen kuin hänen silmiensä edessä oli odotettu näky, hän erotti äänen. Se oli matala, viehättävä tytönääni, joka puhui englantia. Bond kuuli sanat: Nosti viitosen, ja nelosen. Muita kortteja: kuningas, sotamies, yhdeksikkö, seiska.

Bond pujahti huoneeseen.

Tyttö istui kahden pöydälle nostetun tyynyn päällä metrin päässä parvekkeen ovesta. Tyynyt olivat pöydällä korokkeena. Oli iltapäivän kuumin aika, ja tytöllä ei ollut yllään muuta kuin mustat rintaliivit ja samanväriset silkkipöksyt. Hän heilutteli sääriään kyllästyneen tuntuisesti. Hän oli juuri maalannut vasemman kätensä kynsiä. Nyt hän ojensi käden eteensä tarkastellen tulosta. Sitten hän veti käden suunsa eteen ja puhalteli kynsiinsä. Hän liikautti oikeaa kättään sivulle ja pani harjan takaisin vieressään olevaan Revlon-merkkiseen lakkapulloon. Muutaman tuuman päässä hänen kasvoistaan oli voimakkaan näköinen kiikari, joka oli tuettu auringonpaahtamien säärien välistä lattialla sojottavan kolmihaaraisen jalustan varaan. Kiikarin alapuolella näkyi mikrofoni, josta kulki johtoja pöydän alla olevaan matkanauhurin kokoiseen laatikkoon. Siitä lähtevät johdot päätyivät seinän vieressä olevalle tarjoilupöydälle pystytettyyn kiiltävään sisäantenniin.

Ian Fleming: “007 ja kultasormi” (1959)

Aivan lähellä Cabana Clubia on National Hotel (1677 Collins Avenue), joka mainitaan Kate Westbrookin kirjoittamassa kirjassa “The Moneypenny Diaries: Guardian Angel” (2005).

“Hän tuli huoneeseeni ensimmäisenä iltanamme, kun olin kirjoittamassa, ja oli vain pienestä hetkestä kiinni, ettei hän saanut minua kiinni itse teosta. Hän oli hyvällä tuulella ja vei minut upeaan ravintolaan nimeltä Joe’s Stone Crab”

Kate Westbrook: “The Moneypenny Diaries: Guardian Angel” (2005)

National-hotellin aulasta löytyy maalaus Sean Connerystä

Voit lukea artikkelimme National-hotellista täältä.

Ja nyt maistuikin jo jälkkäri. Ja mikäpä voisi olla siihen parempi paikka kuin jäätelötehdas! Pysäytimme taksin ja mukava naistaksikuskimme Yolanda Ramos vei meidät 1626 Michigan Avenuelle, josta löytyy The Frieze Ice Cream Factory. Siellä on monia herkullisia jäätelömakuja. Sekä lapset että aikuiset varmasti rakastuvat tähän paikkaan!

Rentouduttuamme jälleen hieman hotellillamme, matkustimme taas Miami Beachin eteläiseen kärkeen ja kävelimme ympäri kauniin South Pointe Parkin jonka jälkeen vierailimme Nikki Beach luksusklubilla ja sen rannalla. Paikka sijaitsee osoitteessa 1 Ocean Drive.

Päivä oli pulkassa, ja seuraavana päivänä olikin aika vuokrata auto ja ajaa kohti Key Westiä. Siellä on tietysti monta kuvauspaikkaa elokuvasta “007 ja lupa tappaa” (1989). Pysythän kuulolla!

Katso lisää 007-MATKAKERTOMUKSIA täältä

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *